Mainitusta syystä riippuvaatekaappi on tarpeeton. Vaunussa se piti hyllyttää itse ja toikin hurjasti säilytystilaa. Josta sitten tuli mieleen, että pieni 'kaksineuvoisuus' voisi olla hyväksi: Laittaa ne hyllyt niin, että lähtevät tarvittaessa liukkaasti pois. Sitten voi käydä limunaativaatteiden kanssa niissä pakollisissa sukujuhlissa ja matkalle pakata piukkaan. Kulkimen muutokset kannattaa tehdä, että saa itselleen mieleiseksi. Katsastusmies ei piittaa sisustuksesta tuon taivaallista. No ei. Kannoin entisestä autosta koko sivusohvan tarpeettomana ulos, eikä koskaan kysytty, että missä ne loput istumapaikat on? ![]() Viikonlopun retkille ei ole viitsinyt vaatteita purkaa kassista, molempien kassit on alkovin sängyllä. Tähän sopinee meidän käyttämä niksi, eli tuollaiset isot korit. Onko ne nyt sitten pyykkikoreja tai mitä. Muutaman euron Tokmannilta. Kahvat päissä. Ne on minusta paljon kätevämmät kuin kassit. Vaatteet kaapista viikattuina koriin ja kori vaunuun. Jos on lyhyt reissu, niin antaa olla korissa. Ne vaatteet joita ei käytä pysyy viikattuina ja siistinä vaikka palauttaa kotona takaisin suoraan vaatekaappiin. Alkuun käytettiin kasseja, mutta joku (olikohan se Humoristi ) neuvoi nämä korit ja ne on kyllä olleet todella näppärät. Muutenkin tavaroiden siirtely korissa on paljon helpompaa, jos ei nyt hirveän painavaa tavaraa ole. En ymmärrä miten muut pärjää ilman tankokaappia. Itse viihdyn kesällä lyhythihaisissa kauluspaidoissa ja ei ne millään pysyisi siisteinä kaappiin viikattuina. Takkejakin pari mukana ja vaimolla omansa ja auton perusvarustukseen kuuluvat molempien sadetakit. Naulakoilla. Takeille on tilaa seinällä, eikä ole "varaa" pitää vaatekaappia tangolisena. Hirmuista tilanhukkaa. Rypistymiselle ei oikein mitään voi, mutta ongelma on mun mielestä pieni. Harvemmin tarvittavat ovat kalusteen päällä "hattuhyllyllä". Kulkimen muutokset kannattaa tehdä, että saa itselleen mieleiseksi. Niitä kannattaa vaan ajatella hiukan laajemmasta näkökulmasta. Usein saattaa käydä niin, että tuunauksesta seuraa vaikeuksia auton käytössä. Etenkin pienessä autossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja etenkin jonkun varusteen tai kalusteen lisäys. Poistaminen on monesti helpompaa. Viisaana miehenä varmasti ymmärsit mitä ajoin takaa tuolla Höpöttäjän kommentilla mutta lopputulos on kuitenkin se että se mikä sopii toiselle niin varmasti se sopii myös sille toisellekin mutta jokainen sitten soveltaa omiin makuihin kuten itse haluaa.. Hirveän pitkä tajunnanvirranpurka us. Vähän lyhyempiä lauseita kiitos. Joo, ymmärsin lainaamasi kommentin juuri siten kuin siitä kirjoitin. Ei kun ylös juoksuhaudasta ja kriittinen asenne omia toimintamalleja kohtaan. Siitä seuraa väistämättä kehitystä. Kokemusta on. Naulakoilla. Takeille on tilaa seinällä, eikä ole "varaa" pitää vaatekaappia tangolisena. Hirmuista tilanhukkaa. Meillä on takaseinällä molemmat yläkaapit tyhjinä ja muutkin hiukan vajaakäytöllä. Aikoinaan kun tuo ostettiin priorisointi oli nimenomaan tilapuolella (takavedon lisäksi) ja pituusrajana metriä enemmän kuin sinulla. Mieluummin iso jääkaappi sekä pakastin kuin ylimääräinen korkea kaappi sen tilalla, ja kompaktin hellanaluskaapin menetys. Pitkiä matkoja tekevien ongelmiahan nämä. Muutaman päivän pyrähdyksillä tavarantarve on olennaisesti pienempi. Tosin "kellari" eli tavaratila minne pääsee meidän parivuoteen kautta myöskin, on siinä mielessä miehen valtakuntaa että hänellä on siellä olevien tavaroiden kartta päässään. Muiden hermot ei riitä sen tilan hallintaan. Sitä tämä keskustelu laittoi minut pohtimaan, että miten ihmeessä me selvisimme pisimmän yhtäjaksoisen asuntoauto-elämämme eli 9 viikon matkan talvella 2007...ajasta 6 viikko vietimme Marokossa ja loput matkalla sinne ja sieltä kotiin. Meitä kuitenkin oli koko ajan 2 aikuista ja 3 tyttöä iältään 11-16v ja auto oli 6,5m. (Ja yhden viikon vielä oma poikamme kera kahden kaverinsa.....nukku ivat tosin teltassa) Tuolloin oli matkassa mukana kuitenkin kaikkien talvivaatteetkin, ja tytöillä repuulliset koulukirjoja....tav arasäiliö oli kyllä ääriään myöten täynnä. ja nytpä muistui mieleen, meillä oli katolla vanha suksiboksi...Mutta sopu sijaa antaa Kaikille on jäänyt mieleen se, että auton vessan seinään oli teipattu Saksan moottoriteiden taukopaikoilla siihen aikaan ollut takka-esite, ja meillä oli päivittäinen takkaraati käynnissä...joka päivä kaikkien tuli arvostella yksi takka, ja matkan loputtua laskettiin äänet ![]() t.Kaarina
*****
Pitkillä reissuilla meillä on autossa ollut 6 kpl "lihalaatikoita". Kahdessa pinossa ja kuormaliinoilla kiinni. Nämä pinot solahtavat auton tavaratilassa hyllyn alle sopivasti "koloon". Molemmilla omat laatikot joihin pakkaamme riittävästi vaihtovaatteita. Vaunun kaapeissa on muutamien päivien tarpeet viikattuina. Autossa on takana poikittain vaatetanko, jossa henkareilla roikkuu vaihtotakit ja tarvittaessa juhlavaatteet. Tällaisia juhlia on (onneksi..) tosi harvoin. Vaatetangolla on joskus myös kuivateltu vaatteita ajon aikana. Vaunun perällä sohvaryhmän yläpuolella olevat kaapit ovat niin hankalasti käytettäviä, että ovat pysyneet lähes tyhjinä. Kiinteä pöytä ja sivuille aukeavat ovet ovat suorastaan käytön esteenä. Vaunussa on kahdelle riittävästi kaappeja, mutta emme halua kovin täyteen pinottuja lokeroita. Pysyy järjestys paremmin ja helppo valikoida mieleistä päälle. |