Luolia et maininnut, mutta seikkailijoiden makuun ne monesti sopivat
Sloveniassa upeita luolia on useita, mutta itse viehätyimme aivan erityisesti Rakov Skocjan-nimiseen alueeseen, missä Rak-joen laaksossa voi seikkailla päivän tai puolikkaan ilman opasta ja maksuja viitoitettuja polkuja pitkin itse erikoisia ja suurenmoisia luolia tutkimassa.
Se tuntui suuremmalta seikkailulta kuin näyttävämmät maksulliset opastetut luolat, joista tunnetuin on Postojna.
Itse päädyimme Rakov Skocjanille syystä että olimme Sloveniaas pyöräretkellä ja mukanamme oli koira, mitä taasen ei huolita maksullisiin luoliin.
Mutta jos ihminen sanoo olevansa seikkailija, suosittelen hänelle lämpimästi Rakov Skocjania!
www.google.fi/search?q=rakov+škocjan&sa=X&espv=2&biw=1024&bih=543&tbm=isch&tbo=u&source=univ&ei=Byj6VKzQIY3iO4T1gLgG&ved=0CB4QsAQSlovenian ja Kroatian rajalla on muuten ainakin meidän mielestämme hyvin mielenkiintoinen suolatasanko, Secoveljske solina, missä pääsee tutustumaan suolan keräämiseen perinteisellä tavalla.
www.google.fi/search?q=se?oveljske+soline&espv=2&biw=1024&bih=543&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=ySr6VISiOovaPc7ngfAC&ved=0CCsQsAQTuossa on pätkä, minä olen suolatasangoista kirjoittanut kerran Voppariin:
"Secoveljske solina, Sekovljen suolatasangot Slovenian ja Kroatian rajan tuntumassa ja osin ei kenenkään maalla, on kenties erikoisin Parenzanan varrelle osuva nähtävyys. Tuo lahdenpohjukka on yksi niistä harvoista maailmassa, missä suolaa vielä jalostetaan manuaalisesti, yli 700 vuotta vanhojen perinteiden mukaisesti. 1200-luvulta aina ensimmäiseen maailmansotaan asti suolan jalostus oli merkittävä elinkeino seudulla, ja pienelle, kostealle, kuumalle tasangolle muutti veneillä suolanteko-kaudeksi parhaimmillaan jopa 2000 henkeä asumaan ja työskentelemään. Työ oli ympärivuorokautista ja raskasta, joten mukaan otettiin aina koko perhe, ja muu aika vuodesta työskenneltiin maanviljelyksen parissa ”mantereella”.
Sekovljen tasangot ovat nykyisin luonnonpuistoa, mikä tarjoaa rikkaan kulttuurihistorian lisäksi pesimäpaikan yli 90 lintulajille, (lajeja alueella on tavattu 272) ja ympäri vuoden avoinna olevan Leran infokeskuksen, missä suolaa edelleen valmistetaan ja vieraille näytetään filmejä suolan historiasta ja alueen toiminnasta, sekä Fontaniggen museoalueen, missä vanhoja suolatyöläisten taloja ja suola-altaita on entisöity jälkipolvien tutustuttavaksi.
Fontaniggen museo-alue on avoinna huhtikuun alusta lokakuun loppuun ja sinne päästäkseen on kuljettava läpi Slovenian tullin, mutta ennen Kroatian tullikoppeja käännyttävä merelle päin pienelle hiekkatielle. Ja tietysti toisin päin nuo tullikopit, jos tullaan etelästä päin. Sisäänkäynti Leran infokeskukseen on tasangon pohjoislaidalta, Secan kylän tienoilta, Jernejan kanaalin rannalta. Jos karavaanari sattuu asustelemaan Lucijan leirintäalueella, Piranin viereisessä Portorozin kylässä, lähtee hän vain seuraamaan rantoja etelään, ja löytää perille helposti. Matkaa sisäänkäyntien välillä on nelisen kilometriä, ja pyöräreitti kulkee suola-altaiden ja pikkukylien läpi. Henkilökunta kummassakin paikassa puhuu häkellyttävän hyvää englantia, ja on halukas vastaamaan kaikkiin suolantuotantoon liittyviin kysymyksiisi, myy sinulle yhdistelmälipun kummallekin alueelle ja vielä Lerassa huolehtii koirastasi, mitä sinne, toisin kuin museoalueelle, et saa viedä mukanasi."
Tässä pätkä Rakov Skocjanista samaan lehteen:
"Jos yksi seikkailu ylitse muiden pitäisi Sloveniasta nostaa, olisi se Rakov Skocjan, Rak-joen lempeä uoma luolineen, lähteineen ja muine erikoisine luonnonmuodostumine
en Postojnan ja Cerknican puolivälissä, 10 hienon pyöräilykilometrin päässä Postojnan leirintäalueelta. Vaikka lähistöllä on useita maailmanlaajuisesti tunnettuja maksullisia luolia kuten Postojna, Skocjan ja Planina, on Rakov Skocjan kaikessa villiydessään aivan omaa luokkaansa.
On käsittämätön tunne kun hämärässä illassa lehtipuuvoittoisess
a metsässä maasta aukeaa yhtäkkiä eteen reikä, mikä osoittautuu olevan kallion sisällä sijaitsevan valtavan holvikattoisen luolan katossa, ja pystysuoraan alapuolellasi virtaa joki, siis keskellä luolan lattiaa ja minne lopulta tajuat voivasi varovaisesti itsekin laskeutua. Luolan pohjan saavutettuasi olet ikään kuin suuressa kirkkosalissa, minne valoa tuo kattorepeämän (aukko mistä sinne laskeuduit) lisäksi joen suuaukko maan pinnalle. Toiseen suuntaan joki syöksyykin kallion sisään lisäten salaperäistä tunnelmaa entisestään. Ilman otsalamppuja tilaa olisi kuitenkin täysin mahdoton hahmottaa, vaikkei se helppoa ole näinkään. Missään näin käsittämättömäsä paikassa en ole koskaan ennen ollut, ja voin välittömästi kuvitella luolaan nuotioita ja luolaihmisiä niiden ääreen, ja ulkopuolelle mammutteja, susia ja villihevosia. Luolan kokoa on vaikea arvioida, mutta tilaa on kymmeniä metrejä joka suuntaan, ja me vain kuljemme eestaas tai seisomme ihmetyksestä mykkinä, yritämme vangita tunnelmaa kuviin ja välillä joudumme nipistämään itseämme varmistaaksemme olevamme todella hereillä.
Joko uni vain jatkuu tai todellisuus on tarua ihmeellisempää, mutta seuraavana päivänä ryömimme sisään luolaan, minkä suuaukolla mahallaan maaten saamme seurata saman Rak-joen sukeltamista uuden kallion sisään. Saamme myös seistä luonnon muovaamalla kivisillalla ihastelemassa alapuolellamme aukeavaa osittain avokattoista paratiisimaista luolastoa, minne lopulta pääsemme laskeutumaan ja syömään eväitämme kirkkaana helmeilevän, kallion sisältä virtaavan joen äärellä lintujen laulun ja perhosten keskellä. Kuljettuamme ensin läpi luolien ja ohi turkoosien järvien, pitkin kivisiä rinteitä ja kaarevia siltoja. Näemme lukittuja ovia ja kuulemme hurjia juttuja; kypärät päässä ja tietoisesti kastuen ja kurastuen voi jokea pitkin kahlata luolastossa kauas. Miten kiehtovaa maa!"'
Sloveniasta löytyy myös hieno pyöräreitti, Välimeren rantoja kulkeva Parenzana, jos jotakuta kiinnostaa..teksti edelleen samasta lehdestä:
"On heinäkuun alun arki-ilta, kaskaat soittavat lujaa ja me lojumme kaikesta päivän auringosta ja liikunnasta raukeina oliivitarhojen keskelle pystytetyissä riippumatoissa, ehkä puolivälissä Pirania ja Izolaa, Slovenian lyhyen rannikon takamailla siis. Jo kahden viikon ajan eteemme on heitelty pieniä ja suuria ihmeitä ja ihastuksen aiheita niin runsain määrin, että olemme kiitollisuudesta soikeina. Niin kuin vaikka nyt tämä Parenzana-pyöräreitin varrelle rakennettu taukopaikka kylmine virvokkeineen, bajamajoineen, iloisine avuliaine henkilökuntineen ja puiden katveessa pyöräilijää tai kävelijää odottavine riippumattoineen.
Kuvitelkaa, olette koko kauniin kesäisen päivän pyöräilleet pitkin Välimeren rantoja, halki suolatasankojen, läpi viileitten tunneleitten, paahteisten peltojen, persikoita, kiivejä ja viinirypäleitä notkuvien puutarhojen, ja sitten, aivan ykskaks, joku on virittänyt ikään kuin juuri teitä varten pienen suloisen lepopaikan!
Parenzana on pienen ihmisen silmissä muutenkin loistava osoitus kansojen välisestä yhteistyöstä; 1900-luvun alussa Triestestä Poreciin, silloiseen Parenzon kaupunkiin kulkeneen kapearaiteisen junan raiteiden paikalle on rakennettu 2000-luvulla yhtenäinen pyörätie opastauluineen, taukopaikkoinen ja muine tarpeellisinen oheispalveluineen. 33 vuotta matkalaisia nykyisen Italian Triestestä nykyisen Slovenian Koperin kautta nykyisen Kroatian Poreciin kuljettaneiden itävaltalaisten höyryjunien raiteiden ei annettukaan lopullisesti ruohottua, vaan maiden välille haluttiin herättää uutta yhteistyötä tämän huikeiden maisemien läpi kulkevan ”Ystävyyden ja terveyden” reitin muodossa. Karavaanaria Paranzana palvelee mainiosti vaikkapa Izolan tai Piranin leirintäalueilta käsin tehtävien päivän pyöräretkien muodossa, ellei hän innostu hetkeksi hylkäämään raskaampaa kulkupeliään ja siirry muutaman päivän ajaksi täysveriseksi polkupyöräilijäksi. Täällä pyöräilijä voi aina palata myös junalla lähtöruutuunsa, vaikka käytyään Italiassa jätskillä."
Jännä on myös Hrastoljen pieni linnoitettu kirkko:
"Jos oikein innostuu, saattaa karavaanari polkaista myös Lucijasta 30km päähän, Hrastovljen pikkuiseen kylään, jylhän, vehreän ja kauniin laakson syvyyksiin. Täältä, ikään kuin hyvin kaukana maailman hälystä, löytyy pienen mäen harjalta hyvin pieni kirkko, tiukasti muurien ympäröimä ja vartiotornein varustettu. Muurit ja tornit on rakennettu turkkilaisten hyökkäyksiä vastaan, sillä kirkko on toiminut muinoin koko kylän suojapaikkana. Ihmisten lisäksi säilyivät kirkon taide-aarteet, lattiasta kattoon varhaisella keskiajalla maalatut freskot, joista tunnetuimmat ovat tuttuja jopa kuopuksemme historian-kirjasta.
Kuolemantanssifresk
ot, jotka hätkähdyttivät keskiajalla etenkin ylhäisempiä piirejä, sillä niissä esitetään kuoleman koskettavan niin narreja, herroja, lapsia, sairaita kuin kuninkaitakin, hätkähdyttävät katsojaa tänäkin päivänä, ja tunnelma pienessä kirkossa on jotenkin poikkeuksellisen vahva. Freskojen säilymisestä on kiittäminen mustaa surmaa, keskiajalla riehunutta ja kolmanneksen koko Euroopan väestöstä tappanutta ruttoa, sillä sen leviämisen estämiseksi on Hrastovljen kirkon seinät kalkittu kokonaan, ja freskot löydettiin ja restauroitiin vasta 1940-luvulla niitä suojanneen kalkkivellin alta. Fyysisesti pieni kirkko tekee meihin suuren vaikutuksen, ja kirkonmäen kedolla istuskellessaan on helppo vajota syviin mietteisiin ja ajattomuuden tuntuun, josta meidät ravistelee irti vain kovin arkisesti nälkä."
www.google.fi/search?q=hrastovlje&espv=2&biw=1024&bih=543&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=Zy36VJj8J4HCPPDrgagE&ved=0CB0QsAQt.Kaarina