Joku sanoo, että koira haisee, siksi kissa. Mutta kyllä haisee kissakin! Kissojen ruoka lemuaa ihan ökytörkeän pahalle jo lähtökohtaisesti. Saati sitten, kun se tulee käytettynä kissasta ulos. Vaunuelämää harjoittava kissa tähtää p*skannussessionsa aina ruokailuhetkeen, silloin alkaa rapina käydä vessassa olevassa hiekkalaatikossa. Siihen onneksi auttaa vessan kattoluukkuun asennettu tuuletin.
Kissa ei myöskään ole siisti, vaikka niin väitetään. Kissa heittää (ihan tahallaan) hiekkaa ulos hiekkalaatikostaan. Se ottaa mahdollisimman paljon hiekkaan anturoiden väliin, ja kävelee mahdollisimman kauas laatikolta, ennenkuin ravistelee hiekan pitkin lattioita. Kissa myös kokeilee käpälällään ruokaansa, ja jos se on sen mielestä ällöttävää, ravistelee se käpälänsä niin että ruoat on pitkin seiniä.
Vastineeksi kissa paijaa ja tulee syliin lämmittämään.
Eivät kaikki koirat kakkaa jalkakäytävälle. Siskoni molemmat labradorinnoutajat oli opetettu kakkaamaan aina mahdollisimman syvälle puskaan. Toinen, nyt jo edesmennyt, ei suostunut kakkaamaan lainkaan jos ei sopivan tiheää kasvillisuutta löytynyt suojaksi. Muistan kun se oli mukana purjehdusreissulla Bengtskärin majakalla, jonne jäimme yöksi redille. Koira soudettiin jollalla saareen asioilleen, mutta eihän siellä ollut minkäänmoista kasvillisuutta. Kauheassa kakkahädässä juostiin ympäri saarta, koiraparka kupla otsassa, kunnes lopulta löytyi kaksi maasta kasvanutta heiänkortta, joiden välissä koira sai hommansa hoidettua.