Matkailukeskustelut > Matkailu ulkomailla

Ajakaahan varoen, ja eritoten Puolassa!

<< < (2/2)

seppoko:
20 vuotta  on tullut ajeltua Puolan kautta eteläiseen Eurooppaan. Mielestäni liikennekuri on parantunut huomattavasti sinä aikana.

 Vai eikö vaan sitten ole kaistapäisimmät osuneet kohdalle. Keväällä kurittomimmat autoilijat olivat Liettuassa.

kimi:

--- Lainaus käyttäjältä: seppoko - 15.07.2014     kello on 23:59 ---20 vuotta  on tullut ajeltua Puolan kautta eteläiseen Eurooppaan. Mielestäni liikennekuri on parantunut huomattavasti sinä aikana.

 Vai eikö vaan sitten ole kaistapäisimmät osuneet kohdalle. Keväällä kurittomimmat autoilijat olivat Liettuassa.

--- Lainaus päättyy ---

Toukokuussa ajettiin läpi Puolan ja mielikuva sama kun Sepolla, liikennekuri parantunut ja järjettemyyksiä ei nähty. Muutenkin maan kehitys ja infrastruktuuri on muuttunut huimasti muutamassa vuodessa. Meidän mielestä Latvia oli vehiten muuttunut niin rekenteeltaan kun liikenteen kohdalta.

Puolassa liikennevalvontaa paljon ja ennätys taisi olla kolmen tutkan läpi ajaminen tunnissa, rauhassa ajelin noitten läpi kun sakon olin samana päivänä jo saanut.

Aakku:
Puolassa on minusta ihan hieno ajella, mutta vain päivällä..
Yöaikaan en enää aja metriäkään. Rekat ajavat kapeilla teillä hyvin keskellä ja huonosti suunnatuilla valoila. Kerran ajoin hetken ja kauhusta kankeana ajoin yhden rekkaterminaalin pihaan turvaan. Sen jälkeen olen ajanut vain ja ainoastaan valoisaan aikaan.

kuusaan.matti:
Koskettava tarina Kaarinalta siinä alussa.
Puolan liikenteestä jäi mulle huono kuva, kiireisiä rekkoja, peräänajokolareita, ristejä tien varrella, huonot opasteet campingeille...
Siellä ja muuallakin euroopassa oli erikoista kaupunkien ja kylien läpimenotiet, joissa oli 80 rajoitus ja liikennevalot, joissa tuli usein aika äkkijarrutus rekan perässäkin kun ei  aina nähnyt pidemmälle, eikä rekkojen äkkijarrutuksiin ollut kotimaassa tottunut.
Pidempiä väliä olisi hyvä pitää. Maltti on valttia joka maassa!
m

miksuf:
Liikenne täällä Puolassa vaatii jatkuvaa valppautta. Toki sitä tarvitaan muuallakin, mutta täällä jotenkin pitää koko ajan katsella muita, koska kaikki ovat niin arvaamattomia. Ei voi luottaa, että toinen toimii "järkevästi" tai huomioi sinut. Nopeudet on todella kovia, tutkanpaljastimet yleisiä, ja nuo kylien läpi menevät tiet oikeasti aika pahoja, kun pitää jarruttaa äkkinäisesti 90:stä 50:iin liikennevalon kohdalla, ja takaa tulevasi ei sitä haluaisi tehdä. Minut on ohitettu mitä kauheimmissa paikoissa, ja jos muu ei auta niin pyörätietä pitkin. Jalankulkija on kohtuuturvassa vain kaupungien (isojen) keskusta-alueella, vähänkään sivussa henkikulta on höllässä. Ja koirat paras pitää lyhyellä hihnalla, jotta kukaan ei aja niiden yli tietä ylittäessäsi.

Kyllähän tuohon adaptoituu ja oppii ajelemaan, ja pakkoko sitä on pahimpiin ruuhkapaikkoihin itseän tunkea. Erityisen varovainen pitää muuten olla vuoristoalueen ylittävillä teillä, nopeusrajoitus on aika kova (90) ja tie mutkaista ja sää arvaamatonta. Ei ohituspaikkoja, mutta muut kuskit tuntuvat yrittävän ohitusta missä vain.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu

Vastaa

Siirry pois tekstitilasta
Mobile View