Karavaanarin keskustelut > Karavaanarin olohuone

Hölmöilyä leirintäalueilla

(1/5) > >>

Alan:
Reissussa tuli kerran mieleen, pääsyä matkailuautoille tarkoitetulle huoltoalueelle odottaessa, että tästä kyllä avaan ketjun.

Odottelin saksalaisen nuoren miehen, jonka olin aiemmin ristinyt hengenpelastajaksi sinkoilunsa uima-allasalueella vuoksi (opetti lapsiaan uimaan altaan reunalta käsin), toimia, kun tämä blokkasi paitsi pääsyn ko. alueelle myös tukki yhden ajotien. Pyyhkiäkseen ylitäyttötuotteita talouspaperilla vessasäiliökaapista . Harmaaveden laski keskelle tietä, ei suinkaan peruuttanut kaivolle. Lopulta ajoi koslansa respan eteen ja lähes tukki tien muilta uudelleen. Vuokra-auto tietenkin alla. Yleensä saksalaiset ovat taitavia kanssakaravaanareit a, siksi tämä silmään pistikin.

Seuraava vaunumies peruutti kyllä kaivolle, mutta eihän vanhassa vaunussa mitään harmaavesisäiliötä ollut. Otti sen sijaan kemssantyhjennyslaa riin tungetun raikasvesiletkun, työnsi sitä metrin sisään vaununsa raikasvesisäiliöön ja täytti. Bakteerikanta kohdallaan.

Ko. alueella kannettiin rouvan kanssa se 80 litraa kastelukannulla taatusti puhtaasta juomavesihanasta. En viittinyt omaa letkua tuossa paikassa kytkeä, kuten yleensä teen.


Minkäslaisiin toopeihin muut ovat alueilla törmänneet?

k69:
Minkäslaisiin toopeihin muut ovat alueilla törmänneet?
Kaikenlaisiin ja kaiken huippu on ollut ihan minä itse :o.

kimi:
En tiedä voiko yleistää ja ainakin minua on joka reissulla ihmetyttänyt monet entisen itäsaksan alueen asukkaista.
Elintarvikekaupassa ostoskärryissä voi olla numero ja se rekisteröidään kassaan maksuhetkellä ? Mielenkiintoinen ilmiö johon en muualla ole törmännyt. Jonottaminen ja kiltisti jonossa pysyminen sekä joustamattomuus ovat saman ryhmän muita tunnusmerkkejä.

Stellplatsilta lähtiessämme muutamia viikkoja sitten törmäsin taas tällaiseen. Väkeä oli lähdössä useita autokuntia ja meillä ei ollut palvelupisteelle asiaa. Ajattelin kuitenkin ottaa muutaman tonkan juomavettä.
Seurasin yhden auton aikaa vievää toimintaa pisteellä ja sen taakse muodostunutta jonoa. Autoon oltiin vedet tankattu ja siitä likaiset laskettu mutta, matkavalmistelut jatkuivat ainoalla huoltopaikalla.

Menin kolmen vesipullon kanssa vesipisteelle ja täytin ne. Silloin tämä lähtöön valmistautuva tuli autostaan ja sanoi tyyliin "ole hyvä vaan" ja mulkaisi minua vihaisesti. Kysyin mikä oli ongelma ja se oli minun kiilaamiseni. Kiilasin ne jonossa olevat joilla oli pitempää asiaa pisteellä ja lisäksi otin veteni omin luvin hänen vuorollaan.
Tämä ei tosin tapahtunut entisen itäsaksan alueella mutta auto oli siellä rekisteröity

Turhan Höpöttäjä:

--- Lainaus käyttäjältä: k69 - 27.06.2014     kello on 13:14 ---Minkäslaisiin toopeihin muut ovat alueilla törmänneet?
Kaikenlaisiin ja kaiken huippu on ollut ihan minä itse :o.

--- Lainaus päättyy ---

Minä myös.  Thumb

Alan:
Mulhousen liepeillä, mennessämme respan antamaan leirintäpaikkaan (lähes ainoa kerta, kun ei saanut itse valita koko reissulla), löysimme sen hollantilaisen kuusikymppisen naispariskunnan autollaan valtaamana. Naapuripaikalla oli vaunu etukatoksineen, katos osin meidän puolella. Käytös oli erittäin hapanta, kun ystävällisesti pyysin siirtämään auton. Katoksesta en sanonut mitään, mutta katosi sekin parin tunnin kuluessa.

Minua sieppaa se, että tapoja tuntemattomat eivät kunnioita toisten paikkoja. Rastilassa esimerkiksi sattunut myötäänsä, että joku talsii suunnilleen markiisin alta paikan läpi.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Vastaa

Siirry pois tekstitilasta
Mobile View