rekisteriseloste

Kirjoittaja Aihe: Puskaparkki  (Luettu 10645 kertaa)

  • Vieras
  • Puskaparkki
    « : 9.03.2014 kello on 20:14 »
    Hei..

    Ihan uteliaisuuttani kyselen tällaista, että millaisia kokemuksia teillä on yöpymisestä levähdyspaikoilla, huoltoasemien pihoillea jne. Eli onko esim poliisi koskaan puuttunut asiaan tai onko joku muu käynyt narisemassa. Lähinnä tarkoitan asuntoautolla.

    Nyt tarkoitan sellaista yön yli pysähtymistä, että äkkiseltään ei välttämättä edes huomaa, että ollaan tekemässä ruokaa tai istumassa iltaa autossa. Eli ei vedetä etutelttoja ulos eikä tukia alas.

    Lakihan ei mitenkää'n määrittele, etteikö autossa saisi yöpyä parkkipaikoila, levähdyspaikoilla tms. Kun taaas huoltoaseman pihahan on ykistyisaluetta ja siinä varmaan riittä kun kysyy henkilökunnalta luvan, toisaalta isot ABS:t niin tuskin varmaan kukaan kiinnittää huomiota.

    Tätä ajattelin sitä silmälä pitäen, että meinaan lähiaikoina antaa vuokra-asuntoni pois ja muuttaa asuntoautoon asumaan. Sain työn sellaiseksi, että sen voi  hoitaa netin ja puhelimen avulla, joten enää ei ole sidottu mihinkään paikkaan.

    Ajattelin aluksi nyt vähän ajella Pohjolaa ympäriinsä ja katsoa miten tuo homma etenee.

    *****
    • Kaikkien kaveri Sr.
    • Viimeksi paikalla:tänään kello 08:53
    Vs: Puskaparkki
    « Vastaus #1 : 9.03.2014 kello on 20:21 »
    Ei ongelmia ollut koskaan. Kerran aamuviideltä ulkoa kuului "herätkää". Ei mitään valituksia. Kirkon ja hautuumaan parkkipaikat on rauhalisia yleensä.

    *****
    • Kaikkien Kaveri
    • Viimeksi paikalla:13.04.2024 kello on 17:42
    Vs: Puskaparkki
    « Vastaus #2 : 9.03.2014 kello on 20:21 »
    Ei koskaan kukaansanonut meille mitään negatiivista yöpyesssämme milloin missäkin. Aina, jos yöpymisen luvallisuus on meitä hitusenkaan epäilyttänyt, olemme käyneet kysäisemässä ao henkilöltä.


    Mutta, varmaan joku alkaa ennen pitkää ihmettelemään, jos samalla huoltiksella viikon nukut!:)



    t.Kaarina

    *****
    • Saittisähläri
    • Kalustoon kuuluva
    • Viimeksi paikalla:eilen kello 22:05
    • Epsoo
    Vs: Puskaparkki
    « Vastaus #3 : 9.03.2014 kello on 22:39 »
    Tähän mennessä ei ole negatiivista sattunut, vaikka vuosia oltiin siinä uskossa että leirintäalue on ainoa oikea. Nyttemmin vaakakuppi kääntynyt lähestulkoon puskaparkkiin.

    *****
    • Kaikkien kaveri Sr.
    • Viimeksi paikalla: 4.07.2023 kello on 11:42
    • Hämeenperä
    Vs: Puskaparkki
    « Vastaus #4 : 9.03.2014 kello on 23:27 »
    Jokamiehen oikeuksiin kuuluu tilapäinen leiriytyminen toisen maalla.  Se ei ole laki ja aika väljästi määritelty.  Ilman syyllisyyttä voi siis yöpyä kunhan ei aiheuta kenellekään häiiriötä tahi mielipahaa eikä jätä mitään jälkiä.  Maanomistajan lupa on tietysti paras päänalunen :D

    *****
    • Kaikkien kaveri Sr.
    • Viimeksi paikalla:tänään kello 02:32
    • Fiat Carado T448 2.3 130 -13
    Vs: Puskaparkki
    « Vastaus #5 : 10.03.2014 kello on 02:04 »
    Ei nyt puskaparkkijuttu mutta mukava kokemus kuitenkin: Pari vuotta sitten liikuttiin tuolla Saariselän suunnalla ja tultiin niin myöhään siihen huoltikselle missä se matkaparkkikin. No yöksi huoltiksen pihalle siihen ja piuha tolppaan. Aamulla (10:n jälkeen) kömmittiin sitten aamusämpylälle huoltikselle, ja sanottiin että oltiin yötä tuossa pihalla ja lainattiin sähköäkin. Mitä maksaa? Vastaus oli että: ei kai tuosta mitään noin lyhyestä yöstä.

    Harvinaista suomessa! Pisteet Saariselän Nesteelle!

    *****
    • Kaikkien Kaveri
    • Viimeksi paikalla: 3.09.2019 kello on 14:18
    • Volvo XC60 D3 2,4 aut 205hv Polestar vm2010
    Vs: Puskaparkki
    « Vastaus #6 : 10.03.2014 kello on 08:27 »
    Ei meitä ole koskaan suoranaisesti häiritty siel mis ollaan puskaparkkeiltu (paitti mitänyt joskus naapuriliiketontill a rällänneet mopolaiset kun huudattaneet moottoreitaan)

    Paljon on paikkoja mis voi yöpyä ihan kaikessa rauhassa, hyvä mielikuvitus auttaa tässä, sekä uskallus tutkia paikkoja Thumb

    *****
    • Kalustoon kuuluva
    • Viimeksi paikalla:tänään kello 09:13
    Vs: Puskaparkki
    « Vastaus #7 : 10.03.2014 kello on 11:04 »
    Kerran Ranskassa tuli yövartija sanomaan, että voisitko hiukan siirtää, olet juur kameran edessä...  :D

    *****
    • Karavaanari
    • Viimeksi paikalla:23.03.2024 kello on 17:57
    Vs: Puskaparkki
    « Vastaus #8 : 10.03.2014 kello on 12:31 »
    Kerran on kerrostalokyttääjän maalais serkku tullut ovea kolisuttaan, muistelen että sanat meni jokseenkin näin "ihan vaan tässä lähimmäisen rakkaudesta tulin tarkistanmaan ettei ole mitään huolia tai ongelmia, kun niin kauan on auto ollut paikallaan, eikä ketään näy missään". Kummallista kun minä kyllä ukkelin olin noteerannut montakin kertaa, milloin minkäkin näreen takana tai toisellapuolen tietä koiraa ulkoiluttamassa. Ei ollut vaaratilanne siinäkohden ja juu, oltiin puolitoistavuorokau tta paikoillaan, kun sadetta piti pitää välillä  Thumb

    *****
    • Karavaanari
    • Viimeksi paikalla:15.04.2024 kello on 16:57
    Vs: Puskaparkki
    « Vastaus #9 : 10.03.2014 kello on 12:34 »
    Yli 30 vuoden aikana on yövytty satoja kertoja puskaparkissa niin Suomessa, Ruotsissa kun Norjassakin ja kertaakaan ei ole kukaan häätänyt pois.

    *****
    • Kaikkien kaveri Sr.
    • Viimeksi paikalla:21.06.2021 kello on 20:40
    • Kun filetillä fileoi Fiiliksessä,tulee hyvä fiilis
    Vs: Puskaparkki
    « Vastaus #10 : 10.03.2014 kello on 12:40 »
    Yli 30 vuoden aikana on yövytty satoja kertoja puskaparkissa niin Suomessa, Ruotsissa kun Norjassakin ja kertaakaan ei ole kukaan häätänyt pois.
         Thumb Thumb Thumb

    *****
    • Karavaanari
    • Viimeksi paikalla:eilen kello 19:50
    • Häme
    Vs: Puskaparkki
    « Vastaus #11 : 10.03.2014 kello on 18:38 »
    Yli 30 vuoden aikana on yövytty satoja kertoja puskaparkissa niin Suomessa, Ruotsissa kun Norjassakin ja kertaakaan ei ole kukaan häätänyt pois.

    Näin on myös meidän kohdalla. Olemme nukkuneet kaupunkien katujen varsilla, välttäen vilkasliikenteisiä läpiajokatuja. P-paikoilla, huoltoasemien hiljaisemmilla nurkilla ja levähdysalueilla. Matkaparkeissa ja oikeissa "puskissakin" on reissuilla yövytty. Kertaakaan emme ole sanottavaa häiriötä saaneet osaksemme.

    Pitkän kokemuksen myötä on oppinut jo vähän näkemään seutua kierrellessä etukäteen, missä voisi olla tulevalle yölle sopiva yöpymispaikka.

    *****
    • Karavaanari
    • Viimeksi paikalla:24.05.2021 kello on 17:34
    Vs: Puskaparkki
    « Vastaus #12 : 10.03.2014 kello on 22:14 »
    Kannattaa muuten etsiä niitä oikeitakin puskia, etenkin lapista (suomen ja ruotsin) sekä pohjois-norjasta löytää helpolla todella hyviä luontoparkkeja.

    *****
    • Kalustoon kuuluva
    • Viimeksi paikalla:tänään kello 08:55
    Vs: Puskaparkki
    « Vastaus #13 : 10.03.2014 kello on 22:30 »
    Mitenkäs nuo Norjan levähdysalueet?
    Niissä on useissa jonkinlaiset kiellot. Silti niissä on runsaasti yöpyjiä.

    Yleensä koen turvallisemmaksi paikaksi Suomessakin sellaisen, missä on joku toinenkin retkikunta paikalla. Ainakin tuollaiset nuorison hulinapaikat ovat ärsyttäviä. Aina ei niin tule sitä paikka etsittyä, kun on tullut muuta turismihommaa ahmittua.
    Mitä pohjoisemmaksi menee, niin sitä vapaammin tuntuu hienoja paikkoja löytyvän.

    Off-Topic:
    Asiaa ei alussa kysytty muuta kuin Pohjolan osalta. Silti lisäisin, että aika pitkin hampain muualla ulkomailla pysähdyn yöpymään outoon paikkaan. Mielellään hakeudun jollekin retkiparkkiin, jossa on muutama muukin yöpymässä. Varsinkin Baltiassa nukun koiran unta toinen korva höröllä ja toinen silmä raollaan. Ikinä ei kyllä mitään ole vielä sattunut. Tosin vasta muutamia vuosia olen seikkaillutkin.


    *****
    • Kalustoon kuuluva
    • Viimeksi paikalla:tänään kello 09:13
    Vs: Puskaparkki
    « Vastaus #14 : 11.03.2014 kello on 08:55 »
    Mitenkäs nuo Norjan levähdysalueet?
    Niissä on useissa jonkinlaiset kiellot. Silti niissä on runsaasti yöpyjiä.

    Kaikenlaisia lappuja niissä monesti on, enkä kyllä muista, kielletäänkö jotakin... Norjalaisia paikat on yleensä piukassa, joten mahdollisia kietoja ei ainakaan valvota.  :D


    Off-Topic:
    Asiaa ei alussa kysytty muuta kuin Pohjolan osalta. Silti lisäisin, että aika pitkin hampain muualla ulkomailla pysähdyn yöpymään outoon paikkaan. Mielellään hakeudun jollekin retkiparkkiin, jossa on muutama muukin yöpymässä. Varsinkin Baltiassa nukun koiran unta toinen korva höröllä ja toinen silmä raollaan. Ikinä ei kyllä mitään ole vielä sattunut. Tosin vasta muutamia vuosia olen seikkaillutkin.

    Meillä koirat nukkuu koiran unta.  Ja sillä perusteella kukaan ei koskaan, eikä missään ole käynyt edes auton lähellä. Baltiassa, Puolassa, Tsekissä....  eikä länsimaissa.