rekisteriseloste

Kirjoittaja Aihe: Ja niin eräänä päivän löytyi kosteusvaurio  (Luettu 34119 kertaa)

*****
  • Karavaanari
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 01:25
Ei vielä viikkoakaan täynnä ensimmäisen vaunun omistajana ja niinkuin monessa muussakin asiassa ensimmäissellä kerralla on oppirahat maksettava. Ja vaunuhan on Solifer 550 GLS yhdeksänkytluvun alkupuolelelta.

Tänään aloin mittailemaan ja suunnittelemaan vaunun "makuuosaston" modifiointia meidän perheelle sopivaksi ja tokihan löysin sitten alkuperäisen sänkyn irroittaessani irtonaista tapettia seinästä ja lisää tutkittuani totesin seinän olevan ainakin joskus olleen märkä ja päätin että vika on korjattava. Päällimmäisenä syynä se että en halua perheeni nukkuvan märässä vaunussa ja toiseksi sekin, että jos laite tulee joskus myytyä, niin en halua myydä tietoisesti virheellistä tuotetta.

Nyt olen purkanut vaunun sivuseinää noin kahden metrin matkalta kylkilistan alapuolelta ja todennut, että vuotokohta on juuri kyljen vaakasauma/kylkilista. Seinä oli listan pikkaeilta nytkin märkä.Purin seinää terveennäköiseen vaneriin asti, mutta vielä pitää harkita, että avaanko koko seinän ja tarkistan koko vaakasauman, pohdinta vaatinee brandypullon kaveriksi vaunuun ja illan tai pari.

Hyväuskoisena uskon, että ei myyjäkään tiennyt ongelmasta, mutta jos tiesi, niin kyllä nenästä veti :)

Mutta laitetaan vaunu kuntoon ja odotellaan kesää.






*****
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:30.09.2023 kello on 20:42
Vs: Ja niin eräänä päivän löytyi kosteusvaurio
« Vastaus #1 : 8.03.2014 kello on 19:16 »
Nyt kannattaa tutkia koko vaunu lattiasta kattoon, ettei tule korjattua yhestä nurkasta kun muut sitten korjauksen valmistuttua osoittautuvat läpimädiksi.

*****
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:21.06.2019 kello on 22:56
  • Kellokoski
Vs: Ja niin eräänä päivän löytyi kosteusvaurio
« Vastaus #2 : 8.03.2014 kello on 20:08 »
Nyt kannattaa tutkia koko vaunu lattiasta kattoon, ettei tule korjattua yhestä nurkasta kun muut sitten korjauksen valmistuttua osoittautuvat läpimädiksi.

Juuri näin^ Käy hakemassa kosteus mittari(piikki malli) ja käy seinät ja katto läpi. Myös etu ja takaseinien ikkunan yläpuoli on tavannut olla lahoa näissä solikoissa. Katto saattaa myös olla märkä.

*****
  • Saittisähläri
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 17:35
  • Epsoo

*****
  • Karavaanari
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 01:25
Vs: Ja niin eräänä päivän löytyi kosteusvaurio
« Vastaus #4 : 8.03.2014 kello on 21:18 »
Arvatkaa vaan onko muitakin paikkoja tutkittu. Vaikuttaisi siltä, että muualla vaneri on kovaa eikä kosteuden pehmittämää.




*****
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:21.06.2019 kello on 22:56
  • Kellokoski
Vs: Ja niin eräänä päivän löytyi kosteusvaurio
« Vastaus #5 : 8.03.2014 kello on 22:03 »
Arvatkaa vaan onko muitakin paikkoja tutkittu. Vaikuttaisi siltä, että muualla vaneri on kovaa eikä kosteuden pehmittämää.

Se että vaneri on kovaa(vielä) niin ei kerro onko allaoleva eriste märkää. Kosteusmittari kertoo kun tökkäät sen vanerista läpi eristeeseen.
Omissa solifer projekteissa on vuotoa ollut etu ja taka ylä nurkissa,enemmän yläänsä oven puoleisella seinällä.

Vielä ehdit saada valmiiksi ennen kesää ;)

*****
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:30.09.2023 kello on 20:42
Vs: Ja niin eräänä päivän löytyi kosteusvaurio
« Vastaus #6 : 8.03.2014 kello on 22:12 »
Arvatkaa vaan onko muitakin paikkoja tutkittu. Vaikuttaisi siltä, että muualla vaneri on kovaa eikä kosteuden pehmittämää.

Oliko nuo sähköpatruunan (ne missä ihmettelit letkulähtöjä) kuvat sinun vaunusta, tummalta (kosteuden aiheuttamaa tummentumaako) nimittäin vaikutti etuelementin puupinta, samoin kuin lattialla oleva pieni jakeinen muju on juurikin sellaista jota muurahaiset tuottaa kun märkää eristettä nakertavat.(eivät muuten nakerra juurikaan kuivaa eristettyä). Joo ja ei se kosteus kopistelulla oikein löydy (mittaus sen kosteuden kertoo) vaneri saattaa olla vielä aivan kovaa vaikka rakenteet jo märkiä ja mätänemässä.

*****
  • Karavaanari
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 01:25
Vs: Ja niin eräänä päivän löytyi kosteusvaurio
« Vastaus #7 : 8.03.2014 kello on 22:44 »
Joo kyllähän se meikäläisen patruuna oli tuolla kuvattuna. Mutuakin on kyllä löytynyt ja nyt kartoittelen kuinka pitkälle purkaminen saa jatkua.

*****
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:30.05.2023 kello on 08:33
Vs: Ja niin eräänä päivän löytyi kosteusvaurio
« Vastaus #8 : 9.03.2014 kello on 12:58 »
Mahdollisesti kohta tiedossa kiivaita vastalauseita?

Vaunuiluhommissa kannataa varautua muutamaa vuotta vanhempien kopperoiden kanssa, että milloin tahansa löytyy vuoto mistä tahansa. Vuodon havaittua, se kannattaa korjata mahdollisimman pian, mutta suurisuuntaisiin materiaalinvaihto ja yleiskunnostusopera atioihin ei kannata ryhtyä, ellei se ole itseasiallien takoitus omassa caravaaniharrastees sa.

Vaikka koko vaunu nyt purettaisiin alkutekijöihin ja rakennettaisiin uusiksi ( saa kyllä aikaan monien varauksetonta ihailua ), niin jo muutaman vuoden kuluttua saattaa jostain saumasta lirahtaa vedet sisään ja kastella x-määrän eristeitä ja rakenteita.

Ei muuta kuin sauma tiiviiksi huolellisesti, rakenne suht'kuivaksi esimerkiksi puhaltimen avulla, paikat kiinni ja nauttimaan vaunuilusta, seuraavaa vuotoa odottaessa...

*****
  • Karavaanari
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 01:25
Vs: Ja niin eräänä päivän löytyi kosteusvaurio
« Vastaus #9 : 9.03.2014 kello on 14:45 »
MCL: Se on varmaan tosi, että iso osa -90 luvun alun vaunuista kulkee kosteana maantiellä ja varmaan uudemmatkin.

Purin tänään lisää seinää (ensin keittiö edestä pois) ja löysinkin todella märän kohdan ulkovalaisimen läpiviennin alapuolelta. Nyt kuivatellaan ja parsitaan vaunu kasaan ja lähdetään tien tukkeeksi :)

Kuvia tarvii ottaa myös, jotta jos vaunu menee joskus kiertoon, niin voi sitten näyttää mitä on korjailtu.


*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 20:18
  • Lempäälä
Vs: Ja niin eräänä päivän löytyi kosteusvaurio
« Vastaus #10 : 9.03.2014 kello on 19:26 »

Ei muuta kuin sauma tiiviiksi huolellisesti, rakenne suht'kuivaksi esimerkiksi puhaltimen avulla, paikat kiinni ja nauttimaan vaunuilusta, seuraavaa vuotoa odottaessa...
  Osittain samoilla linjoilla.
  Tuohon Spriteen jäi runsaasti kuivaa/lahoa n. 7 v. sitten.
Keskitin päähuomion tiivistämiseen, ym tuunaukseen.  Minä olen aika herkkä vanhoissa (ja vähän uudemmissakin) taloissa käydessäni tuntemaan epäilyttäviä hajuja, joita luulen homeeksi? Spritessä en ole sellaista huomannut.Eipä kukaan muukaan ole huomannut-- ainakaan sanonut.
   Ootko "SilSam" lukenut?
   http://karavaanari.org/index.php/board,58.0.html
   Aika paljon ehkä opittavaa, jatka juttua sinunkin projektista. :D
   Aloita aivan uusi, ja huomauta jos juttu menee pois sinun projektistasi.
   Eipä muuta ,kuin tsemppiä valitsemallasi tiellä.

*****
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:21.06.2019 kello on 22:56
  • Kellokoski
Vs: Ja niin eräänä päivän löytyi kosteusvaurio
« Vastaus #11 : 9.03.2014 kello on 20:18 »
Kannatan että vaihdat kaikki märät eristeet uusiin,et saa kuivaksi kirveelläkään sitä kastunutta styroksia. Jos tekee homman kunnolla ja käy kaikki listat ja tiivisteet läpi niin vuodoista ei ole huolta aikoihin. Jos mietityttää minkälainen homma siitä voikaan tulla niin kannattaa vilkasta noita kuvia mitä liitin tuohon remppakoosteeseen: http://karavaanari.org/index.php/topic,9527.0.html

Noiden saumojen tiivistely ulkopuolelta ilman listan tai sauman aukaisua on hukkaan heitettya aikaa.

*****
  • Karavaanari
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 01:25
Vs: Ja niin eräänä päivän löytyi kosteusvaurio
« Vastaus #12 : 9.03.2014 kello on 21:16 »
Purin seinää sisältä mukaan lukien styroksit niin pitkälle että kuivaa tuli vastaan. Huomenna vaunu menee kuivaan halliin ainakin kahdeksi viikoksi kuivumaan. Siellä sitten pikkuhiljaa listojen ja läpivientien availu ja uudelleentiivistys.

Käyn nyt läpi oikeanpuoleisen seinän, joka olikin muuten rakenteeltaan vaneri-pesusieni-alumiini :D Vasempaan seinään tai päätyihin en koske, tuntuvat kovilta. Ihan varmasti niistäkin löytyisi märkää, jos alkaisi purkamaan.

Melkolailla on selvää miten remontti etenee, mutta tapetin ja siihen sopivan liiman valinta tuntuu olevan haasteellista. Tarvii lukea TonyN sun projektikertomus, jos sieltä saisi tähän apuja.




*****
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla: 7.09.2016 kello on 21:38
Vs: Ja niin eräänä päivän löytyi kosteusvaurio
« Vastaus #13 : 11.03.2014 kello on 19:03 »
Tuohan se varmaan ottaa päästä jos on ostanut niin sanotun "kuivan" vaunun ja sitten tulee noita kosteita yllätyksiä  :-[.  Tuon ikäisessä varmasti on jokin moista kosteutta jossain ei taida kuivaa edes olla. Toivottavasti oli hinnaltaan edullinen jotta jäi rahaa remonttiinkin... ja onhan tässä vielä aikaa kesään vaikka kovasti kevät tekeekin tuloaan jo.  Itse ostin projektin ja oli tiedossa kosteutta, siksi hinta olikin sen mukainen.

Mutta jos hivenen asiaa sivuten ja topiikkia lainaan, anteeksi vain. Niin viimeviikon viettelin ansaittua talvilomaa Isonsyötteen maisemissa ja samalla tuli vähän vilkuiltua vaunualuetta, ja voi vain todeta jotta siellä niitä kosteita vaunuja oli kovaa kyytiä tulossa lisää meille remontin nälkäisille ;)

*****
  • Karavaanari
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 01:25
Vs: Ja niin eräänä päivän löytyi kosteusvaurio
« Vastaus #14 : 11.03.2014 kello on 19:45 »
Hinta oli ~30% alle tämän hetken yleisen pyyntihinnan, noin pikaisen katsannan perusteella, konkurssia tästä ei missään tapauksessa tule, suurin ongelma on häpeä siitä, että en tajunnut riittävän tarkasti tutkia vaunua ostotilanteessa ja toisena se, että lapsi ja vaimo odottaa ensi kesän TUurin reissua kuin kuuta nousevaa.

Onneksi kaverin tarjoama hallitila täydellisen autokorjaamon varusteilla antaa kyllä reilusti balsamia haavoille.

Otin vielä yhteyttä myyjäänkin ja kyselin tulisiko hän hieman hinnassa vielä vastaan, mutta ei sitten tullut.

Ja mitäs vielä, tänään revin lattiamaton pois vaunusta ja ajattelin, että tilalle Bauhaussissa joskus myynnissä ollutta viinylilattialaatta a jollakin kivalla kuviolla. Vaunu ei todellakaan tule olemaan kunnostettuna entisen näköisesnsä ja tavoite on vedellä sitä muutama vuosi. Jos ei sitten kukaan sitä enää huoli, niin myydään varaosiksi ne joita joku tarvii ja alustan päälle vois rakentaa vaikka siirtosaunan.

Täytyy kyllä hattua nostaa teille jotka olette kunnostaneet vaununne pressun alla omalla tontilla.

No ens viikolla asiaa ei mietitä, nautitaan auringosta päiväntaaajalla.