Reissuja ym. 2016 – 2018

PAKINOITA

Rouvan ja minun sekä Sepe-koiran reissuja pakinoina. Matkailemme Laara-matkailuautolla lähinnä luontokohteisiin pääosin lähialueilla. Nämä tarinat ovat enimmäkseen  kesäkauden reissuja. Ne syntyvät, kun kirjaan alustavasti joitain tapahtumia ylös, ja kirjoitan ne sitten ajan kanssa lyhyiksi pakinoiksi. Rouva käyttää enemmän kameraa kuin minä.

Täytteeksi tarinoin tänne myös muita kuulumisia.

Sisällys
2018
Joulun taikaa
Saimaan rannalla

2017
Keväthangilla
Pientareella
Joulupuu
Lintureissu 1. Siikalahdelle
Lintureissu 2. Uusimaalle
Lintureissu 3. länsirannikolle
Idän ilotulitusta 1
Idän ilotulitusta 2

2016
Kevätreissu itään
Hankoniemellä
Juhannuskokolla
Prinsessan yöreissu
Reissu länteen
Älänteellä
Reissu koilliseen

Siinä olivat kesien 2016 ja 2017 tärkeimmät Suomen reissut. Päämatkamme Reissut Pohjois-Norjaan 2016 ja 2017 omina tarinoinaan.

Joululahjaksi sain lupauksen ensikesän reissusta Jäämeren rannalle. Ja koska hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, jää suunnittelu  hyvin vähäiseksi.

Tallennettu kategorioihin matkat | Jätä kommentti

Reissu Pohjois-Norjaan 2017

Pakinatarinat

Meille on jäänyt päälle jonkinasteinen Finnmark-hulluus, ja tietenkin siellä piti käydä myös viime kesänä. Ajeltiin pitkälti samoja teitä tutuilla seuduilla, mutta pysähdeltiin myös eripaikoissa uutta etsien ja kokien.

Kuvassa laskuvesimatalikkoa Spåkenesissa

Ranua, Rovaniemi, Kilpisjärvi
Skibotn, Gorsabrua, Spåkenes
Alta, Havøysund
Kirkeporten, Nordkapp

Olipas mukava reissu, ja näin muutkin pääsivät mukaan  🙂

Tallennettu kategorioihin matkat | Jätä kommentti

Reissu Pohjois-Norjaan 2016

 

PAKINA
Matkakertomus

Pohjois-Norjasta ei voi näköjään olla poissa.

Vuonna 2016 tehtii hyvin samanlainen reissu kuin edellisenä vuonna. Pääosassa kohteena olivat taas valaat, mutta myös linnut, kasvit, kivet ja kalliot, meri, pohjolan yöttömät yöt ja norjalaiset taajamat olivat silmissämme. Kerronnassa painotan taas luontoa ja tietenkin tällä saitilla matkakotia.

Kulkuvälineenä oli pikkuinen, sisältä avara Laara matkailuauto.

Tallennettu kategorioihin matkat | Jätä kommentti

Reissu Pohjois-Norjaan 2015

 

PAKINA
Matkakertomus

  1. Sisällys
  2. Valmisteluanorjassa
  3. Pohjoiseen
  4. Skibotn
  5. Valaita
  6. Pohjois-Norjaa
  7. Valassaarella
  8. Porsanger
  9. Etelään
Tallennettu kategorioihin matkat | Jätä kommentti

Reissu Pohjois-Norjaan 2014

 

PAKINA
matkakertomus

1. Sisällyskukat
2. Suunnittelua
3. Uintireissu
4. Kyltyyriä
5. Luontoa
6. On the Road
7. Seikkailu
8. Paluu arkeen

kultarikko

Pakina ei etene kronologisessa järjestyksessä, vaan koostuu valikoiduista, erillisistä aiheista ja tarinoista, mitä reissussa tapahtui. Ja mitä tuli mieleen. Vastuu on lukijalla. 

Tallennettu kategorioihin matkat | 1 kommentti

Reissu Pohjois-Norjaan 2013

 

PAKINA
matkakertomus

1.    Sisältöpikkukajava
2.   Suunnittelua
3.   Matkaan
4.   Norjaan
5.   Kotona

pikkukajava . .

Tallennettu kategorioihin matkat | Jätä kommentti

Reissu Pohjois-Norjaan 2011

 

PAKINA
matkakertomus

Norjan Alpit

1. Sisällys
2. Suunnittelua ja valmistelua
3. Matkaan

Tallennettu kategorioihin matkat | Jätä kommentti

Reissu Pohjois-Norjaan 2009

 

PAKINA
matkakertomus

ekkeroy

 

 

1. Sisältöä
2. Suunnittelua
3. Matkalla
4. Ulkomaahan
5. Varangille
6. Kotimaahan

 

 

 

Tallennettu kategorioihin matkat | Jätä kommentti

Reissu Keski – Norjaan 1982

 

Norjaa ja Ruotsia katsomassa

 

Oli heinäkuu kun toteutimme haaveen käväistä Nordlandissa Norjan länsirannikolla. Katsella merilintuja ja kuunnella meren pauhua. Henkilökohtaisesti toivoin oikein kovaa tuulta. Halusin seisoskella voimakkaassa etunojassa tuulta vasten kuin mäkihyppääjät. Tai selkä tuuleen nojaten ja tasapainottaen kuin Vikla kevytveneessäni.

Olimme liikkeellä kesämatkailun sesonkiaikaan, joten varasimme menolipun Vaasasta lautalla Sundsvalliin ja paluun viikon kuluttua Uamajasta Vaasaan. Lenkki oli Sundsvallista Ruotsin poikki Trondheimiin, ylös Norjaa Mo i Ranaan ja sitten paluu Uumajaan. Ja meno/paluu poikki keskisen Suomen Vaasasta Savoon.

Matkanteko ei ole hirmuisen nopeaa Renault 4 automobiililla, mutta mukavaa kun matka ei ole liian pitkä. No pitkä matkasta tulee kuitenkin.

tippa

Retkeilyautona oli uudempi tipparellu, jolle tehtiin taas tuttu muutos retkeilyautoksi. Takapenkki jätettiin kotiin ja tavaratilaan sijoitettiin patjat ja tyynyt. Näin saatiin tilapäinen peti mahdollista yöpymistä varten. Mukana oli toki teltta ja makuupussit.
upea auto googlesta

Laivamatkoista tällaisilla lautoilla emme tykänneet jatkuvan tärinän vuoksi. Eikä ole mahdollista lähteä pidemmälle lenkille maastoon, vaan joutuu seisoskelemaan kannella. Sieltä rohkenimme toki katsella kiikareilla merilintuja ja saariston maisemia tarkemmin. Hylkeitä tai harvinaisempia merilintuja emme havainneet. No menihän se laivamatka jotenkin torkkuen, pahoin voiden ja väsyen. Pääasiassa mieleen jäi, että merimatka oli pitkä. Olihan jo yhtäjaksoinen ajomatka Kuopiosta Vaasaan saanut meidät väsyksiin.

Niinpä ajelin ensimmäistä kertaa Ruotsissa. Moottori pörisi ja kori suhisi. Se tuntui täysin samalta kuin Suomessa. Samoin rakennukset ja tasaisen oloiset, tutun tuntuiset maisemat. Liikenne oli jo aikoja muutettu oikeapuoliseksi, joten sekin virkistävä vaihtelu jäi pois. Kultaseni otti pitkiä torkkuja viereisellä penkillä tyyny poskellaan. Onneksi hän oli kaunis myös nukkuessaan.

Viimein saavuimme Åreen. Otimme gondoli-hissillä kyydin huipulle katsomaan reissun ensimmäistä maisemaa korkealta. Taivasta hipovaa huippua ei näkynyt lähtiessä eikä alkumatkalla, mutta kyyti oli hulppeaa. Kunnes menimme pilveen. Huippu oli täysin sumupilvessä ja näkyvyys oli vain muutamia kymmeniä metrejä.

Pikaisen keskustelun jälkeen valitsimme kuitenkin kävelyn alas polkua pitkin. Reitti oli nimittäin erittäin hyvin merkattu. Alempana olisi toinen paikka, josta lähtee gondoli-hissi alas. Jospa pilvi haihtuisi pois laskeutuessa.kallellaan

Näin tapahtuikin jonkin ajan kuluttua ja näimme jaloissamme tukevan ruotsinmaan.

Patikoimme alas reisilihasten alkaessa vapista rasituksesta. Niitä ei kannata kipeyttää maitohapoilla näin reissun alkumatkalla. Ja niinpä palasimme loppumatkan gondolikyydissä alas. Ystävättäreni oli helpottunut ja tuntui pelkäävän alas menoa kovasti, koska vapisi ja tunkeutui kainalooni turvaan.

Jatkoimme kohti Kölivuoristoa, Ruotsin ja Norjan rajalla, kohden mennessä maasto kohosi hiljalleen ja paljasti Jämtlandin kauneimpia nummia.

koskipuro

Olimme ajelleet ajatuksissamme jo jonkin aikaa. Sitten näimme jumalattoman kauniin puron tien vieressä.
Hän halusi katsella sitä. Ja kuvata ja tunnistaa erikoista kasvillisuutta puron rannoilla. 

Odottelin ja odottelin. Ja halusin kauheasti jatkaa matkaa, sillä kohteeseemme Norjan rannikolle oli vielä matkaa. Mutta hän kuvasi ja kuvasi ja viimein minä päätin jatkaa matkaa yksin. Jalan tietenkin.

Vajaan kilometrin kuluttua jäin odottelemaan tuleeko hän mukaan. Ja niin kuin toivoin, autolla. Mutta ei. Istuin kivelle miettimään ja totesin heti, että minä olin oikeassa. Matkaa olisi pitänyt päästä jatkamaan välittömästi.

Luontoni ei antanut periksi palata katsomaan kasvien ja puron kuvaamista. Sillä maisema oli todella kaunista. Sitä katsellessani huomasin yllättäen suurehkon eläimen liikehtimässä parin kolmensadan metrin päässä tunturikoivikossa. Se ei ollut huomannut minua istuessani paikoillani liikkumatta. Tuulikin kävi siitä minuun päin. Se ei haistanut minua, mutta minä melkein tunsin sen turkin ulon. Se hävisi näkyvistä notkelmaan ja kiven taa. Tähyilin innostuneena ja hermostuneena. Ja kohta, ykskaks huomasin sen vilahtavan vasemmalla ja tulleen selvästi lähemmäksi.

Myös tyttöystävääni lähemmäksi. Mitä nyt? Teenkö itseni kohteeksi nousemalla näkyviin ja ajan karhun tiehensä? Vai lähdenkö livakasti rakastajattareni turvaksi?

Ei, kumarruin piiloon suuren kiven taa. Kun viimein kurkistin kiven takaa, se oli tullut paljon lähemmäksi ja sille pirulle oli kasvanut valtavan suuret sarvet.

Otus ei näyttänyt pelkäävän ollenkaan vaan lähestyi edelleen. Miten se noin tuppautuu. Sarvipää. Nousinkin korkealle Jukolan-kivelle katsomaan sitä tarkemmin. Se oli villi poro, ei kelloakaan kaulassa.

Palasin rakkaani luo ja näin hänet jo etäältä kuvaamassa paluutani. Hymyilin kameralle ja hänelle, ja olin unohtanut täysin erimielisyytemme ja kerroin hänellekin näkemästäni komeasta porohirvaasta, miehuuteni haastajasta.

Viimein saavuimme Trondheimiin ja Atlantin rantaan.

tyllit
tyllit tunsin, mutta nuo toiset ovat …

Paikasta on sateinen sää ja aika haalistaneet ja hävittäneet muistot. Annetaan olla ja lähdetään tarinassa saman tien pohjoiseen Mo i Ranaa kohti.

Tie myötäili rautatietä, joten erityisen suuria korkeuseroja ei tiellä ollut. Vuoret kylläkin hipoivat taas pilviä. Merikin oli vetäytynyt lännemmäksi, joten matkalla oli tyytyminen katselemaan harvakseltaan asuttua maaseutua, taloineen ja pienine kylineen ja peltopläntteineen.  Jotain sentään nappasimme.

kihu

lampaat

 

 

 

merikihu (vaalea muoto) oli tullut maalle ja lampaat karanneet tielle

Mo i Ranassa alkoi sitten tapahtua.

Moottori takerteli ja sitten syttyi latauksen varoitusvalo. Kysyimme huoltoasemalta korjaamoa ja meidät neuvottiin erään vanhan rakennuksen takapihalle ja sieltä löytyi sopiva, nyrkkipajalta vaikuttava autotalli. Siellä korjaili autoja ja mm. latureita keski-ikäinen korjaaja. Irrotin laturin ja vein sen pajaan jossa laturin roottori sorvattiin kuntoon ja asennettiin uudet hiilet.kaasari

 

Laturin korjauksen aikana irrotin tipparellun kaasuttajan, puhdistin neulaventtilin ja suuttimet ja kuinkas kävikään. Moottori alkoi käydä moitteettomasti.

Kaikki jälleen kunnossa. Ehkä emme sittenkää jää Norjaan asumaan.

Menimme illalla soittoravintolaan juhlimaan yhdessäoloamme. Siellä oli tungosta ja jouduimme jäämään meluisan baarin pieneen nurkkapöytään. Tarjoilija mongersi meille pari kertaa jotain epämääräistä jota emme ymmärtäneet. Viimein pöydässämme istunut nuori kertoi englanniksi, että kuuluisi lunastaa pääsylippu baariin. Mutta tarjoilija oli jo luovuttanut ja kun poistuimme piakkoin jäi pääsylippu maksamatta.

Mo i Ranassa kävi siis hyvin, mutta jälkeenpäin on jäänyt harmittamaan, että meiltä tietämättömiltä jäi kokonaan näkemättä siellä olevat tippukiviluolat.

Paluumatka Ruotsin poikki sujui myötäiseen sutjakkaasti ja pian olimme Uumeassa. Vuorokautta liian aikaisin. Jospa kuitenkin kokeilemme olisiko lautalla tilaa ja pääsisimme heti kotimaahan.

Ajoimme satamaan ja suoraan jonon jatkoksi odottamaan laivaan pääsyä. Jono liikkui ärsyttävän hitaasti. Autoja meni jatkuvasti eri kaistaa ohitsemme, jolloin menimme kouluruotsilla kyselemään voisiko ajatella, että huomisen varauksemme voisi käyttää jo tänään. En tullut oikein ymmärretyksi, joten kokeilimme seuraavaksi englannin kieltä. Silloin saimme hymyilevän vastauksen silkalla suomenkielellä; varausta ei voi muuttaa, mutta kyllä te mahdutte mukaan.

No hyvä. Mutta jännitys kasvoi koko ajan lähestyessämme lautan ramppia. Laivassa oli täyttä. Samassa rekka-auto ajeli ohitsemme, ja linja-auto. Kun olimme viimeinkin aivan rampin päässä, meidät pysäytettiin ja vielä tuli myöhäinen rekka ohitsemme. Sen kuljettaja morjesti meille iloisen näköisenä. Selvä peli.

Ja mahduimme viimeisten tiivistysten jälkeen viimeisinä laivaan.

Ruuhkainen laiva keinui, tärisi ja haisi. Ilmassa oli tupakan savua. Viimein pääsimme Suomeen ja ajelimme kotiin.

Olimme palanneet reissulta vuorokautta suunniteltua aiemmin ja saimme täydellisen lepo- ja vapaapäivän rannikolla kenenkään kyselemättä tai soittamatta.

Nyt jälkikäteen ihmettelen hieman, miksi valitsimme tuollaisen reitin. Sekä Ruotsi että Norja eivät olle parhaimmillaan linturetkeilyä ajatellen tällaisella kierroksella. Mutta yhdessä oli mukavaa.

Tallennettu kategorioihin matkat | Jätä kommentti

Reissu Pohjois-Lappiin 1978

 

Tästä se alkoi
kirjoitettu v.2016

 

Olimme tutustuneet keväällä Kuopion kuuluisassa Kaupungin Hotellissa, opiskelijoiden suosimassa Renkussa. Vanhassa seurantalomaisessa ravintolasalissa tanssin merkeissä. Hänen leveä, pitkä rimpsuhameensa heilahteli tanssin tahdissa ja minä poika pistin parastani. Pyörittelin hänet parketilla sekaisin ja pääsin saattamaan hänet kotiinsa persoonallisella Tippa Rellulla. Tietenkin sovittiin seuraava tapaaminen ja aikaisemmaksi, nyt alkuillan tapaamispaikkaan Oscars Pub:iin. Voi niitä aikoja.

Tuon alustuksen jälkeen pääsen nyt asiaan ja muistelen ensimmäistä reissuamme Lappiin. Voi olla, että tarinaan tulee osia myös muista myöhemmistä reissuista. Mutta eipä sillä liene merkitystä. Tarinat syntyvät elämään.

lappiTuon alkututustumisen jälkeen, heti kesällä, lähdimme Lappiin, sillä tarve olla kahden oli vastustamaton. Opiskelumme olivat päätöksessä ja me ikään kuin karkasimme ja näin pelastin hänet vanhemmiltaan.

Ja nyt tarina alkaa. Siis ensimmäinen Lapin reissu tulevan vaimoni kanssa.

Suunnittelimme käsikkäin kävellen reissua ja niinpä varustin Tipparellun matkalle poistamalla takapenkin (muutama pultti) ja sisustamalla näin saadun tasaisen tilan patjalla, räsymatoilla ja tyynyillä. Tipan etupenkit olivat pelkkiä putkikehikoita, joiden väliin oli pingotettu miellyttävän joustavat istuinosat. Kun penkit työnsi etuasentoon ja jalat penkin alle, mahduin nukkumaan kulmittain, jopa aivan suorana, solakka tyttöystävä kainalossani. Ilmanvaihtoa sai tuulilasin alla olevasta hyttysverkolla varustetusta luukusta ja poistoilma aavistuksen raollaan olevista liukuikkunoista. Vaikka sateen sattuessa.

Penkit olivat myös värikkäiden räsymattojen peitossa. Muuta retkeilyvarustusta oli minulla jo valmiiksi, kuten retkikeitin ja teltta, ynnä muuta tarvittavaa. Hänellä oli sitten niitä omia varusteitaan, kuten kiikarit ja peili. Tietenkin hänellä oli myös oma tyyny nallepäällisellä ja pesuvati. Miksikö? No hänellä oli uimahallista saatu jalkasieni, jota kuului liotella päivittäin vedessä hoitoaineessa.

Suunnitelma oli lyhyt ja rento, käydään Lapissa hyvän sään aikaan. Ja matka alkoi mukavasti. Hymyiltiin toisillemme ja kuunneltiin toisiamme. Kiirettä ei ollut Tipalla ajellessa.

Hänen ottama kuvatippajamä

Iisalmesta Oulun suuntaan on harvaanasuttua seutua, eikä pinnoite tiessä ollut parhaassa kunnossa. Siinä oli teräväreunaisia kuoppia josta päällyste oli lähtenyt pois.
Ties minne.

Katsoessani ihastuttavaa vieressäni istuvaa ihastustani, en ollut huomata uutta kuoppaa ja sain vain vaivoin väistettyä sen tempaisemalla ratista oikein rivakasti. Kuului reipas kirkaisu ja samalla takapyörä tömähti kuoppaan. Kuului kolaus ja auton takakulma repsahti alas. Vanhan Tipan pyöränripustus oli pettänyt.

Tipan takajousitus on ns. vääntötankojousitus ja auton perä kenotti tuon taipuisan tangon varassa kallellaan. No kotiin emme halunneet palata. Tavarat siirrettiin toiselle sivulle ja mahdollisimman eteen ja ajettiin eteenpäin. Edessä oli Ahokylä ja siellä huoltoasema/kahvio, jonka omistajalla oli pihassaan hitsauslaiteet ja niin vääntötangon holkki hitsattiin runkoon lehtijousen pätkällä. Auto kulki taas tasaisesti. Pieni episodi ei pelottanut meitä.

Matka siis jatkui ja minä sain oppia linnuista ja luonnosta, sillä rouvakokelas oli intohimoinen lintuharrastaja. Ajattelimme käydä hyvissä ja tunnetuissa lintupaikoissa Limingan ympäristössä, joihin hän ei ollut aiemmin päässyt. Mikä ettei. Ensimmäinen hyvä paikka oli Piippolan lähellä oleva Kortteisen tekojärvi, jossa näimme mustatiiroja. Jopas jotakin, mustia tiiroja. Elis (ensikerta) hänelle. Matka jatkui siis tapahtumarikkaana.

Limingan mustavaristen ja Liminganlahden linturunsauden jälkeen jatkoimme Pohjanlahden rannikolta pohjoiseen ja Rovaniemen kautta tavoitteena Inarinjärven ympäristö ja sitten pääkohteet Karigasniemellä.

Karigasniemellä on komea, lähes kuuden kilometrin pituinen Luobmusjärvi, jonka halkaisee harju. Täällä tavoitteemme oli nähdä Lapin lintuja, alleja, mustalintuja, vesipääskyjä ym. lappilaisia. Se onnistui ja myös sään puolesta kelpasi tallustella ja välillä istahtaa varvikolle sylikkäin. Luobmusjärven pohjoispuolella pystytimme teltan ja jäimme nuotiolle illanistujaisiin ja lepäämään. Ja jalkapesulle.                                                                                               

Olimme jo yöpuulla ahtaassa teltassa, kun havahduimme ulkopuolelta kuuluviin askeliin. Tapsuttelu lähestyi ja unisena mieleen tuli eväitämme etsivä kettu, katsoin ystävääni, tai jopa oikea napakettu. Äänet ja uhkaava hiljaisuus toi jostain syystä mieleen myös ahman. Olisiko parasta sujahtaa ulos puolustuskyvyttömyydestä, siepata kamera käteen ja rynnätä ulos?
Hivuttauduin hiljaa ulos makuusäkistä, tempaisin teltan oven auki ja samassa vierestä kuului valtaisa naurun rämäkkä. Kuka, kuka …
Sydän edelleen pamppaillen seurasin riekon lentoa. Se raukka oli säikähtänyt minua pahankerran. Sitten naurun hyrinää kuului myös teltasta.tundraa

         kuva eräältä myöhemmältä reissultamme 

Kevon kanjoni oli tavoitteemme, linnuntietä vielä reilut kymmenen kilometriä, joten purimme teltan, otimme päivävarusteet eväineen mukaan ja piilotimme muut varusteet tunturikoivujen alle pusikkoon. Matka taittui aluksi nopsaan ja kevein askelin ylängön polkua pitkin. Pikkuhiljaa askel alkoi kuitenkin painaa ja olimme jo väsyneitä kun edessämme avautui Kevon kanjoni. Se alkoi aivan yllättäen ja syvänä heti alussa. Paikka on ehdottomasti kauneimpia ja jylhimpiä näkyjä Suomenmaassa. Kanjonin eteläpää, Kevonseinäksi nimetty, oli edessämme. Aurinko valaisin kanjonin toisen seinämän ja toinen oli synkkänä varjossa.

kevonseinä

 kuva Hänestä Kevon seinällä

Kanjonia katsellessamme huomasimme taivaalla lentelevän vaalean jalohaukan, jota arveltiin muuttohaukaksi. Ja nyt siellä oli toinenkin. Kaksi haukkaa teki ilmassa nopeita ja taidokkaita lentoesityksiä, välillä toinen selällään alapuolella, nopea syöksy ja silmukka ja äkkikaarros.

tunturihaukatHaukat kisailivat aikansa meidän tuijottaessa lähes hengittämättä, kunnes laskeutuivat kalliopahdalle. Siellä saattoi olla niiden pesä. Se oli elisten elis. Elääksemme oli aika nauttia myös myöhäiset lounaseväät.

muuttohaukkojen kisailua

Paluumatka sujui reippaasti teltalle iltapalalle ja yöunille. Vastaan tuleva rouva hymyili, että mitäs pikajuoksijoita nämä nuoret oikein ovat. No meillä oli kiire tarkistamaan oliko varusteemme tallessa. Ja jalkapesulle.

Seuraavana päivänä palasimme autolle, ajoimme läheiselle poroerotuspaikalle ja patikoimme poropolkuja vielä kauemmaksi Piesjärven joutsenia ja palsasoita katsomaan.

palsasuo

kameraan tarttunut vastaava palsakumpu toiselta reissultamme 

tunturikihu

Helppokulkuisella jängällä tapasimme reviiriään puolustavan parin upeasti lentäviä ja piitkiä pyrstösulkiaan esitteleviä tunturikihuja, jotka rauhoittuivat pian ohitettuamme ne.

Paluumatkalla pysähtelimme Ailigasjängällä tutustuen myös sen linnustoon rauhassa, sillä tuuli ajoi hyttyset tiehensä. Kyllä hienolla säällä kelpaa ulkoilla.

Ailigas -tunturi oli seuraava tavoitteemme, sillä matka jatkui liikunnan merkeissä. Ailigas ei ollut kaukana, mutta se oli korkealla. Huipulle nouseva polku oli jyrkkä ja nousi viivasuoraan ylös rinnettä, loppumatka lohkareista rakkaa. Korkeuseroa nousulle tuli lähes 300 metriä. Vasta huipulla tajusin polun olevankin mastolle menevän kaapelin upotusojaa, eikä kiviä oltu aseteltu rapuiksi. Mutta näkymät huipulta olivat kiipeämisen arvoiset. Komeaa vaikka yhdellä silmällä katsoen. Korppipoikue taiteili huipun rinteessä lentoharjoituksissa. Niillä oli yllätyksekseni hyvin monipuolisia ääniä karhean raakkumisen lisäksi.

pikkutokka

                                         pikkutokka
Siellä oli upeaa raahaamamme teltan ansiosta, sillä jäimme huipulle yöksi katsomaan keskiyön aurinkoa. Iltaidyllin pilasivat kuitenkin äänekkäät turistit, jotka ilmestyivät maastoautolla takaviistosta ja viipyivät mielestämme liian kauan paikalla. Olisihan se pitänyt arvata, että linkkimastolle pääsee myös autolla. Sitten vielä totesimme että retkipatjat olivat kovin ohuita kivikossa nukkumiseen. Valvoimme lähes koko kesäisen yön.

Erään toisen kerran käydessämme siellä yöpymisvarusteet telttoineen jätettiin autolle ja tunturilta palattiin alemmaksi nukkumaan pehmoiselle varvikolle. Illalla virisi se kuuluisa, ainainen tunturituuli pohjoisesta. Ja tuntui ihan kivalle palata alas teltalle. Tunturivarvikko siellä oli oikein hyvä ja pehmoinen alusta teltalle. Sijoitin uuden teltan tuulensuojaan kahden kumpareen väliin.
Yöllä puhkesi rankkasade ja pian huomasimme että sadevettä kertyi teltan alle lammikko, eikä kevyessä retkiteltassa ollut vedenpitävää pohjaa. Makuusäkit ja osa muistakin tavaroista kastuivat. Sulloimme ne rinkkoihin, purimme teltan ja marssimme telttaa sadekattona pään päällä pitäen autolle, josta löytyi se kuiva peti auton perätilasta.

Matka jatkui upeaa Tenojoen vartta pohjoiseen. Tämä on ehdottomasti Lapin kaunein tie. Piesjoen varren tunturikoivikossa jalkauduttiin ja pienen nousun jälkeen havaittiin harvinainen, meille ennen kuulematon ja ennen näkemätön sepelrastas. Lintuhavaintoihin tähän saakka olimme todella tyytyväisiä. Hän sai useita eliksiä ja minä kymmeniä.

Ailigas tunturista emme onneksi päässeet heti eroon, sillä Tenojokivarressa on toinen Nuvvus Ailegas ja vielä kolmas Ailegas Utsjoella. Sieltä oli myös hyvät näkymät Norjan lumihuippuisille tuntureille. Ne näyttivät kylmiltä.

Paluumatka Kevolta Inariin oli yksitoikkoisen komeaa katseltavaa tunturikoivuineen ja karuine järvineen. Jostain syystä katselin enemmän oikealle puolelle ja sain niskani kipeäksi. Onneksi porot eivät liikkuneen juuri lainkaan tiealueilla.

mäntyjäSitten ihastuin ikihyviksi Inarin seudun karuuteen ja mäntyihin.

Mutta meillä oli vauhti päällä ja jatkoimme eteenpäin.

keräSeuraavana päivänä oli kaunis sää Saariselällä ja niinpä patikoimme Kiilopäälle nauttimaan fyysisestä rasituksesta ja maisemista. Ja olihan keräkurmitsa vielä näkemättä.

Erehdyimme janoissamme juomaan vettä raikkaasta tunturipurosta ja siihenkös herkkä tyttöystäväni reagoi voimakkaasti. Olisiko ollut poronkusema?
Pahoinvoinnin, vatsanväänteiden ja ripulin vuoksi matkamme suuntautui alas ja sitten etelään joutuisasti ja vein hänet Kuopioon äitinsä hoiviin. Hän köllötteli Tipan peräosassa pahoinvointisena ja pahan hajuisenakin. Nyt pehmeästä jousituksesta oli todellista hyötyä kuten myös pesuvadista.

Tämä luontoretki Lappiin teki meistä hieman lapinhulluja ja olemme palanneet sinne kesäaikaan vuosi toisensa jälkeen. Yhteinen reissu kommelluksineen myös sitoi meidät toisiimme tiiviisti ja teki minusta myöhemmin ukkomiehen ja ajallaan myös ukin.  Sillä lailla.

Samoin kuin me, on tuo em. alumiininen pesuvati säilynyt ja on edelleen käytössä reissuillamme, nyt grillipadan alusena. Hieman kolhiintuneena kuitenkin.

 

Tallennettu kategorioihin matkat | Jätä kommentti