rekisteriseloste

Kirjoittaja Aihe: Koiran tai kissan kanssa ulkomaille vuonna 2012  (Luettu 2309 kertaa)

88k5
  • Yleisvalvoja
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 10:16
Ekinokokkoosi asia on taas muuttunut mitä se oli viime vuonna;

  • koskee enää vain koiria, ei siis kissoja
  • poistunut on alle 24h sääntö, eli aiemmin noilta pävämatkoilta ei vaadittu madotusta
  • ennen Suomeen tuloa madotus on annettava 1-5 vrk ennen, tai
  • vaihtoehtoisesti voi käyttää 28vrk-madotussääntöä, josta merkintä passissa. Tällöin annetaan Suomessa ennen reissua kaksi kuuria, ja sitten aina 28 vrk välein..

Ruotsin ei enää ole poikkeus, mutta siksi tultaessa sieltä (ja Norjasta)Suomeen pitää madottaa yo. sääntöjen mukaan, toisin kuin ennen (aiemmin 10 vrk ennen Ruotsiin maahantuloa EU:sta, pl. Suomi ja Norja). Poikkeuksia tulon suhteen ovat vielä Britannia, Irlanti ja Malta.

Eli siis  Ruotsiin (ja Norjaan) vienti ei vaadi madotusta enää lainkaan, vaan siis ainoastaan saapuminen muualta Suomeen, koska meillä ei tuota heisimatoa luonnossa esiinny.

Raivotaudista (koirat, kissat ja fretit);

Ruotsi ei sitten enää ole raivotautivapaa, ts. vasta-ainetestiä ei tarvitse olla, mutta Rabiesrokote oltava voimassa valmistajan ohjeiden mukaan (2 tai 3 vuotta) - joku vuosi takaperin vaadittiin uusittavaksi joka vuosi välittämättä valmistajasta.

http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/tuonti_ja_vienti/eu-jasenmaat__norja_ja_sveitsi/koirat__kissat_ja_fretit/
« Viimeksi muokattu: 1.03.2012 kello 09:18 kirjoittanut 88k5 »

pentti
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 11:16
Vs: Koiran tai kissan kanssa ulkomaille vuonna 2012
« Vastaus #1 : 1.03.2012 kello 10:15 »
Keväällä sain koiran passin,piti olla sitten 2 vuodeks asiat kunnossa.
Mitä vielä,työttömät virkamiehet keksii töitä itselleen.(samaa hommaa kun banaani direktivi)

88k5
  • Yleisvalvoja
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 10:16
Vs: Koiran tai kissan kanssa ulkomaille vuonna 2012
« Vastaus #2 : 1.03.2012 kello 10:28 »
Keväällä sain koiran passin,piti olla sitten 2 vuodeks asiat kunnossa.
Mitä vielä,työttömät virkamiehet keksii töitä itselleen.(samaa hommaa kun banaani direktivi)

 ;D

Se on joko jäänyt lekurilla kertomatta tuo madotus (ja sen leima passiin) tai sinulta kuulematta  8)

Sitten vielä on nuo punkkia-asiat ja niiden lääkkeet; Ahvenaanmaalle, ranta-Suomeen ja -Ruotsiin (puutiainen) eri mitä etelä-Eurooppaan (ruskea koirapunkki)

kuusaan.matti
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 10:22
Vs: Koiran tai kissan kanssa ulkomaille vuonna 2012
« Vastaus #3 : 4.03.2012 kello 14:34 »
Pitääkö madotustabletti käydä eläinlääkärillä tunkemassa koiran suuhun, vai miten kontrolloidaan?
Toinen kysymys aihetta sivuten; miten nirson koiran saa houkuteltua tabletin syömään?
Vaikka tuo oma koira on muuten lepsu niin jonkun väkisin syöttäminen aiheuttaa murinaa ja purentahaavoja  :-[
 
seppoko
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 08:53
  • Petteri Punakuono
Vs: Koiran tai kissan kanssa ulkomaille vuonna 2012
« Vastaus #4 : 4.03.2012 kello 15:23 »
Pitääkö madotustabletti käydä eläinlääkärillä tunkemassa koiran suuhun, vai miten kontrolloidaan?
Toinen kysymys aihetta sivuten; miten nirson koiran saa houkuteltua tabletin syömään?
Vaikka tuo oma koira on muuten lepsu niin jonkun väkisin syöttäminen aiheuttaa murinaa ja purentahaavoja  :-[

Eläinlääkäri on ainoa, jolta saat passiin todistuksen madotuksesta.

Ei se nirso koira syö sitä vapaaehtoisesti, kun ei vähemmän nirsotkaan. Ei kai siihen ole muuta keinoa kuin työntää sormella riittävän pitkälle kurkkuun. Ja lisäksi kurkkua silittää pillerin menosuuntaan. Ulkopuolelta tosin.

Meillä on suurin osa lääkäreistä kuitenkin ollut katsomatta, mitä sinne suuhun laitetaan, kun kirjoittavat todistusta samanaikaisesti.

Mutta parempihan se on tehdä, ettei tarvitse katua.

sipu
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 21:06
Vs: Koiran tai kissan kanssa ulkomaille vuonna 2012
« Vastaus #5 : 4.03.2012 kello 15:31 »
Pitääkö madotustabletti käydä eläinlääkärillä tunkemassa koiran suuhun, vai miten kontrolloidaan?
Toinen kysymys aihetta sivuten; miten nirson koiran saa houkuteltua tabletin syömään?
Vaikka tuo oma koira on muuten lepsu niin jonkun väkisin syöttäminen aiheuttaa murinaa ja purentahaavoja  :-[

meillä on sama homma kissojen kans
nyt haen el.lääk. reseptin ja laitan niskaan
sellaista liuosta joka tappaa ne madot
ei tarvitse enään tapella
eikä mun syödä sitä matotabua
joka on karmeen makunenkin  :o
niin älkää kysykö miten se joutui suuhuni  ???
en siinä panikiissa huomannut itsekkään
kun taistelin sitä tabua otton kitaan
tuloksettomasti tosin :o
mut tuo on ainakin meillä hyvin onnistunut
se maksaa tosin hieman enemmän
mutta on huomattavasti helpompaa madottaa  :)

88k5
  • Yleisvalvoja
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 10:16
Vs: Koiran tai kissan kanssa ulkomaille vuonna 2012
« Vastaus #6 : 4.03.2012 kello 15:39 »
Juu, takaa (koira jalkojen välissä) vain ote eli peukalot jää kirsun päälle, niin ei pääse pyristelmään.. Pillerin kun tiputtaa kurkkuun, sitten pitää nokan ylöspäin käsin kiinni, niin jonkin ajan päästä nielaisee..

Tosin meillä helpolla huijaa pikinokkia kun kääräisee pillerin kinkun sisään - ahneuksissaan lotasevat pureksimatta  :P

pentti
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 11:16
Vs: Koiran tai kissan kanssa ulkomaille vuonna 2012
« Vastaus #7 : 4.03.2012 kello 17:46 »
Kyllä ne kaikkia keksii tämä madotus on tullu näköjään voimaan 1.1.2012.
Eläin lääkärit sai töitä tämän 28 päivä madotusten myötä.
Meillä pillerin antaminen ei tuota vaikeutta. Otan ite vitamiini pillerin ja koiralle
mato tapletti.Syö kun näkee minunkin ottavan.
Mutta nyt on mentävä pien eläin klinikalle. (p*ska homma ei muuta voi sanoa)

kuusaan.matti
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 10:22
Vs: Koiran tai kissan kanssa ulkomaille vuonna 2012
« Vastaus #8 : 5.03.2012 kello 18:33 »
Juu, takaa (koira jalkojen välissä) vain ote eli peukalot jää kirsun päälle, niin ei pääse pyristelmään.. Pillerin kun tiputtaa kurkkuun, sitten pitää nokan ylöspäin käsin kiinni, niin jonkin ajan päästä nielaisee..

Tosin meillä helpolla huijaa pikinokkia kun kääräisee pillerin kinkun sisään - ahneuksissaan lotasevat pureksimatta  :P

Meikäkin luulin koirien kanssa pärjääväni, ennen on ollut noutajia ja shäfereitä kotona, nehän hotkaisi tuommoset herkkupalana.  Otin illalla ohjeesi mukaisen otteen ja kauhea rähinä siitä tuli, ei uskois tuosta mussukasta.  :o
No meni halpaan kun syötin jauhelihaan murskattuna. Yöllä sitten oksenti, että se siitä, tuntuu tietävän mikä sopii.
Saapa nähdä miten eläinlääkäri onnistuu, kauhulla ootan.

...vähän lipsu aiheesta, sorge...

retkeilijä
  • Kaikkien Kaveri
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 09:29
  • ukki
Vs: Koiran tai kissan kanssa ulkomaille
« Vastaus #9 : 13.01.2013 kello 10:25 »
Suunnitteilla on reissu Ruotsiin ja Norjaan. On aika etsiä ovatko koiria koskevat ohjeet muuttuneet kahdessa vuodessa rokotusten ja madotusten osalta (verrattuna tuonne 88k5:n alustukseen). Yleensä jotain muutoksia tulee vuosittain.

Maksapasteija on meidän koiran suuri intohimo. Sen sisään laitettu pilleri ei jää pyörimään koiran suuhun tai lattialle.
« Viimeksi muokattu: 13.01.2013 kello 10:42 kirjoittanut retkeilijä »

88k5
  • Yleisvalvoja
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 10:16
Vs: Koiran tai kissan kanssa ulkomaille vuonna 2012
« Vastaus #10 : 13.01.2013 kello 10:53 »
Vuoden 2012 aikana Evira korjasi Norjasta Suomeen tuonnista sen, että Suomeen palattaessa Norjasta ei madotusta tarvita. Tuota jossain ketjussa kummastelin, miksi ekinokokkoosi maasta toiseen tultaessa pitäisi madottaa (kysyin sitä Evirastakin) - no, ny se on korjattu..

Lainaus
Ekinokokkilääkitystä ei vaadita, kun koira tulee suoraan Suomeen Norjasta, UK:sta, Irlannista tai Maltalta.
http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/tuonti_ja_vienti/eu-jasenmaat__norja_ja_sveitsi/koirat__kissat_ja_fretit/

Mutta HUOM! Jos menette Ruotsin kautta Norjaan tai/ja palaatte Norjasta Ruotsin kautta, pitää madottaa Ruotsissa  8)

Rokottamattomien pentujen (<3kk) tuonnissa on raivotautivapaiden maiden listalta poistettu Kreikka ja Slovakia - tuo ainoa muutos kait nyt vuoden vaihteessa  ::)

tsahkali
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 10:12
Vs: Koiran tai kissan kanssa ulkomaille vuonna 2012
« Vastaus #11 : 13.01.2013 kello 14:48 »
Mutta HUOM! Jos menette Ruotsin kautta Norjaan tai/ja palaatte Norjasta Ruotsin kautta, pitää madottaa Ruotsissa  8)

Veterinærattester hund/katt/ilder
Publisert: 19.04.2012   Sist oppdatert: 02.01.2013

Merk at dyrene skal være behandlet mot echinococcose iht. forskrift om dyrehelsemessige betingelser for ikke-kommersiell transport av kjæledyr, § 8, da Norge enda ikke har implementert den nye echinococcoseforordningen:

Hunder og katter som innføres til Norge skal i løpet av de siste 10 dager før innførsel eller tilbakeførsel ha blitt behandlet i avsenderlandet med et godkjent preparat mot echinococcose (E. multilocularis). I løpet av den første uken etter ankomst skal dyrene behandles på nytt. Begge behandlingene skal attesteres i pass/veterinærattest av veterinær. Ved innførsel fra Svalbard og Jan Mayen kan eier attestere behandlingen forut for innførselen.

Hunder, katter og ildrer som eksporteres skal være behandlet mot echinococcose og flått i henhold til mottakerlandets krav.

Unntatt fra kravet om behandling mot echinococcose i første ledd er dyr som innføres fra Finland dersom dyrene de siste 12 måneder eller siden fødselen kun har oppholdt seg i Finland.

Sanoo norjalainen...  Alkuun, muistaakseni, oli niin, että Ruåtsista päin riitti, kun täytti jonkun lapun, jossa vakuutti madottaneensa koirat, joten se lienee menneisyyttä. 
Suomi-Norja-Ruåtsi-Suomi ja viimeisellä rajalla joutuu etsimään paikkaa jossa joku voisi tarkistaa passin. Jos haluaa toimia varman päälle, apteekista voi ostaa oikeat lääkkeet ja antaa koiralle, vaikka kukaan ei niiden perään olisi kysymässäkään.

88k5
  • Yleisvalvoja
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 10:16
Vs: Koiran tai kissan kanssa ulkomaille vuonna 2012
« Vastaus #12 : 13.01.2013 kello 17:42 »

Tota turskan kujerrusta kun harva ymmärtää, niin lyödään se käntäjään
Lainaus
Eläinlääkärintodistukset koira / kissa / fretti
Julkaistu: 19/04/2012 Viimeksi päivitetty: 01.2.2013

Huomaa, että eläimiä on kohdeltava vastaan ??Echinococcose acc. määräykset eläinten terveyttä ei-kaupalliseen kuljetukseen lemmikkejä, § 8, koska Norja ei ole toteuttanut uusia echinococcoseforordningen:

Koirat ja kissat tuodaan Norjaan, aikana viimeisten 10 päivää ennen saapumista tai takaisinperintää on käsitelty pyynnön maassa hyväksytty valmiste vastaan ??Echinococcose (E. multilocularis). Ensimmäisen viikon aikana saapumisen jälkeen, eläimiä kohdellaan uudelleen. Molemmat hoidot on hyväksytty passi / eläinlääkärin todistus eläinlääkärin. Tullessa alkaen Huippuvuoret ja Jan Mayen, omistajan todistavat hoitoa ennen tuontia.

Koirat, kissat ja fretit, jotka viedään on käsiteltävä punkkeihin ja Echinococcose mukaisesti kohdemaan vaatimuksia.

Vapautettu vaatimuksesta hoidon Echinococcose kohdassa tuoduissa eläimissä Suomessa, jos eläimet kuluneiden 12 kuukauden tai syntymästään on vain jäi Suomessa.
Eli tuo on Norjaan tuontisäännös - siis matokuuri ennen, jos tulet Ruotsista. Jos taas tulet suoraan Suomesta - ei muutakuin tervetuloa  Thumb
Suomeen tulosta määrää sitten Evira  8)

tsahkali
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 10:12
Vs: Koiran tai kissan kanssa ulkomaille vuonna 2012
« Vastaus #13 : 13.01.2013 kello 18:49 »
Tota turskan kujerrusta kun harva ymmärtää, niin lyödään se url=http://translate.google.com/
Eli tuo on Norjaan tuontisäännös - siis matokuuri ennen, jos tulet Ruotsista. Jos taas tulet suoraan Suomesta - ei muutakuin tervetuloa  Thumb
Suomeen tulosta määrää sitten Evira  8)

 :laugh: Kokeilin tuota kans ja minusta molemmat oli yhtä vaikeat ymmärtää!  :laugh: 
Viime kesänä järki onneksi voitti ja Norjassa voi nyt käydä vapaasti. Ruotsin kanssa on toista.  Jos menee aamulenkki pitkäksi, pitäis soittaa eläinlääkäri leimaamaan passi, jotta pääsisi huomenna kotiin!  :laugh: Norjasta pääsee myös Ruotsiin, josta kotiintullessa sitten pitäisi olla rokotus ja leima. Tosin, Muonion tulli on auki keskiviikkona 2h, eikä Torniokaan ole auki 24/7, joten tarkkana pitää olla, jos aikoo paperit jollekin näyttää..   :laugh:

kuusaan.matti
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 10:22
Vs: Koiran tai kissan kanssa ulkomaille vuonna 2012
« Vastaus #14 : 13.01.2013 kello 20:50 »
Kauheasti on pykäliä ja sääntöjä. Muttei kukaan kysellyt leimoja tai elukoita millään rajalla. Tietty sääntöjen mukaan toimittiin ja niin pitää muittenkin, ettei taudit leviä, vaikka osaahan nuo levitä tullin ohikin.

Sivustoa katsottu kertaa

Ubuntu, täysiverinen käyttöjärjestelmä.

karavaanari.org powered by Debian Linux

anything