Tekniikkakeskustelut > Matkailuautot

Matkailuautoihin kaavailtu vero ei tule!

(1/3) > >>

LMC-99:
-Otsikon mukaan uusiin tai käytettyihin matkailu ajoneuvoihin kaavailtu ajoneuvovero ei toteudu ,esityksen mukaan toistaiseksi.
 -Näin minulle ilmoitti tullista henkilö jolta asiaa tiedustelin..joten huh helpotusta siltä osin.

-No joka tapauksessa autoa ollaan hankkimassa saksasta (integroitua) kun vain saan lisä selvitykset tällä viikolla, niin voi olla että ensi viikolla sitten pannaan auto tilaukseen.

jus66si:
Vai on pistetty pöydälle. :-X
 "Kalabaliikin" tyynnyttämiseksi pressavaalien ajaksi ilmeisesti. Tuo autoverohan on kovasti herättänyt keskustelua.

 Tosiasiahan kuitenkin on myös se, että tälläkin hetkellä mm.matkailuauton haltija ja omistaja joutuu maksamaan "kynnysrahaa"autonsa käyttämiseen käyttövoimaveron muodossa, vaikka polttoaineiden hinnoissa ei ole kovinkaan suurta eroa, palaa sitten pytyssä bensa tai diesel.

On erikoista kuinka Suomessa saa perustuslaista huolimatta edelleen laittaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan sen vuoksi millä ajaa.
Suomessa poliitikot kyllä ottavat jouheasti kantaa kaikenlaisiin kotkotuksiin, mutta oikeaa asiaa ei yksikään halua lähteä ajamaan.
Oli sitten millaista väriä edustava tahansa.

winemaker:

--- Lainaus käyttäjältä: jus66si - 17.01.2012     kello on 18:05 ---Vai on pistetty pöydälle. :-X
 "Kalabaliikin" tyynnyttämiseksi pressavaalien ajaksi ilmeisesti. Tuo autoverohan on kovasti herättänyt keskustelua.

 

--- Lainaus päättyy ---

Näinkin siinä saattaisi käydä.

http://winemaker-a.blogspot.com/2012/01/verokoukussa.html

Wine  ;)

Turhan Höpöttäjä:

Mitenkä tämä matkailu-auton vero homma menee. Kaveri on ostattelemassa 2006:sta autoa jonka kokonaispaino 5 tonnia ja vero 1250e. Minun auto on -90:n ja painaa 4 tonnia, vero 125e. Nyt ei ymmärrä.  ::)

seppoko:

--- Lainaus käyttäjältä: Turhan Höpöttäjä - 21.11.2014     kello on 15:58 ---Mitenkä tämä matkailu-auton vero homma menee. Kaveri on ostattelemassa 2006:sta autoa jonka kokonaispaino 5 tonnia ja vero 1250e. Minun auto on -90:n ja painaa 4 tonnia, vero 125e. Nyt ei ymmärrä.  ::)

--- Lainaus päättyy ---

Siis haluaisit maksaa tonnin veroa??  :D

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Vastaa

Siirry pois tekstitilasta
Mobile View