Matkailukeskustelut > Maainfoa ja leiriytymistietoa

ITALIA

(1/6) > >>

Alan:
Kahteen eniten kiinnostavaan kohteeseen on pari vinkkiä:

Rooma: Ainoa alue GRA:n eli kaupungin ympäröivän kehätien sisällä on Camping Flaminio, josta on kohtuulliset julkiset yhteydet Rooman keskustaan eli sen pohjoisreunalle, piazza Popololle.

Venetsia: Järkevintä on mielestäni ajaa Lidolle, eli itäkautta Venetsian ohi ja laguunin päähän, paikkakunta on Lido di Jesolo. Siellä oltiin aikanaan alueella ihan vaporetto-laiturin vieressä, mistä pääsi kovalla hinnalla Venetsian kaupunkiin. Suosittelen vuorokausilippua, ja niillä hinnoilla saattaa kannattaa kokeilla pummilla ajamistakin.

Ja vähän muutakin:

Sesonkiaikana kannattaa välttää Toscanaa, jonka alueet pullistelevat lähinnä saksalaisia aseveljiä. Alkukeväästä on huomattavan mukava kohde.

Elokuussa Italia on lomien vuoksi lähes kiinni ja saattaa olla hiton kuumaa, rannat ovat ammuttuna täynnä paikallisia. Paremmat matkustusajankohdat ovat huhti-toukokuu ja syys-lokakuu, riippuen hiukan alueesta. Pääsiäisenä Rooma on mahdoton, tuli koettua tänä vuonna sekin.

Italia paranee etelään ajettaessa, mutta se on kieltämättä makuasia. Campanian ja Calabrian rannikkoseudut ovat huikeita, Sisiliasta puhumattakaan. Mutta sinne asti ajaminen vaatii aikaa. Minä en ole niin alhaalla käynyt kuin repun kanssa, useampaan kertaan, mutta kahtaenvaihda on.

K.E.V:
Jep. Sisilia on upea matkakohde. Tosin sinne ei kannata kahdenviikonreissul le mennä. Mekin kiersimme saaren myötäpäivään ja vietimme aian jonkun päivän kohteessa. Parhaassa viikon. Samoin tullut muuallakin kierreltyä tässä reilun parinkymmenenvuoden aikana. Mikäli haluaa lisätietoja niin kysyy. Kun en mikään "ruuneperi" ole niin ei tule matkakertomuksia kyhäiltyä.

Alan:
Muistelen tähän 2012 reissun alueet Italiasta.

Reissua koskeva suunnittelu- ja raportointiketju on täällä. Varoitus: sisältää myös erilaisen reissun suunnittelua, jutustelua, vähän vänkäämistä, offtopicia ja vököstelyä.

Stellplatzit vain matkailuautoille, muut paitsi Milanon Cascina Gaggioli sekä Paestumin, Valdimonten, Luccan ja Volterran stellplatzit ACSI alennuskorttialueit a.

Reitin hahmottamiseksi todettakoon, että se kulkee Milanosta itärannikolle Ravennaan, siitä rannikkoa etelään Apuliaan (Alberobello, Lecce, Ugento), Materan kautta länsirannikolle Campaniaan (Paestum ja Seiano(Napoli)) ja edelleen länsirannikkoa pohjoiseen päättyen Milanoon.

Milano: Stellplatz Cascina Gaggioli http://www.cascinagaggioli.it/EN_vers/EN_Index.html , tilaa 8 matkailuautolle, suihku, vessa ja tilan omien tuotteiden myymälä, mikä on täysin varusteltu lihakauppa. Läheltä ratikka kaupunkiin, silti ihan maalla. Milanosta en hirveästi tykännyt, mutta jos sinne haluaa, niin tämä on ykkönen.

Ravenna: Camping Adriano, rannan lähellä, Ravennaan bussilla. http://www.campingadriano.it/EN/camping-ravenna-italy/acm2/24.aspx . Leirintäalue siinä missä muutkin, täällä koettiin maanjäristys, auto vähän heilui. Ravennassa upeita bysanttilaisia kirkkoja ja mosaiikkeja. Lähellä Mirabilandia -huvipuisto, http://www.mirabilandia.it .

Porto Recanati: Campeggio Bellamare, rannalla. Siisti, järjestelmällinen ja aika persoonallinen alue, mutta ei juuri muuta kuin ranta. http://www.bellamare.it/index.php

--- Lainaus käyttäjältä: MRi -  4.08.2017     kello on 16:56 ---Firenze (Troghi) / Camping Village Il Pogetto
(+) uima-allas jossa erikoisuutena uimalakkipakko (!)
--- Lainaus päättyy ---
Täällä myös. Ostettiin alueelta halvalla.

Manfredonia: La Bussola, hyvin syrjäinen ja vaatimaton, mutta rauhallinen alue. Uimaranta hieno, mutta vesi roskaista. Suosittelen vain etappialueeksi. http://www.la-bussola.it/en

Alberobello: Villaggio camping Bosco Selva, metsäinen pieni alue kaupungin laidalla. Pitkähkö kävelymatka trulloalueelle, mutta kannattaa. http://www.campingboscoselva.it/uk/default.html

Lecce: Camping park Fuori le Mura. Asiallinen stellplatz maatalous/teollisuusalueella. Bussilla kaupunkiin, matka pysäkille ikävä pimeällä, mutta päivällä ok. Lecce on hieno kaupunki. http://www.eurocampings.net/fi/eurooppa/italia/apulia/camperpark-fuori-le-mura-120219/

Ugento: Camping Riva di Ugento, iso alue, hienot rannat. Täällä viihtyy pitkään, alueella kaikki palvelut. http://www.eurocampings.net/fi/eurooppa/italia/apulia/leirint%E4alue-riva-di-ugento-105124/

Matera: Agriturismo Masseria del Panteleone, stellplatz maatilan pihalla, ravintola, kuljetus kaupunkiin. Matera on erityisen hyvin säilynyt, osa asumuksista louhittu kallioon. http://www.agriturismopantaleonematera.it

Paestum: Arkeologisen alueen parkkipaikka, stellplatz. Via Magna Grecian ja Via Nettunon risteyksen vieressä, ihan lähellä temppeleitä. 15 euroa yö, vettä sai. Kohtuullisesti valaistu, puomilla suljettu parkkipaikka. Uskalsi yöpyä, kun seuraavana päivänä meni tutustumaan temppeleihin. http://www.paestumsites.it

Seiano:Edit: Suljettu sittemmin. (Sorrento-Vico Equense, Campania): Seiano di Spiaggia http://www.campingseiano.it . Rannan lähellä alhaalla, laiturilta vuoro päivässä Caprille ja takaisin. Portaat ylös Vico Equenseen, junalla Napoliin, Pompeijiin, Ercolanoon ja Vesuviolle. Pitchit sitruunapuiden alla. Pieni vanhan pariskunnan pitämä alue, erittäin siisti ja edullinen. Kapea sekä jyrkkä tie alas; ei isoille autoille tai vaunuille. Kannattaa varata ennakkoon.

Valmontone: Huvipuisto Rainbow Magiclandin vieressä on stellplatz, mainio sijainti (ks. Google maps) ja hieno huvipuisto. https://www.magicland.it .
Stellplatz oli kiinni, kun me oltiin siellä, joten mentiin ADACin kirjasta bongatulle lähikaupungin yleiselle parkkipaikalle, oli meluisa. En suosittele.

Marina di Montalto: California camping village. Hieno rantaleirintäalue, joskin vaatimattomat pesutilat ja hiekkaiset, roskaiset pitchit isojen puiden alla. Upea ranta, kaikki palvelut, ravintola, kauppa ja ohjelmaa. http://www.californiacampingvillage.com/en/index.asp .

Volterra: Stellplatz kaupungin alapuolella, iso parkkipaikka, parkkimittarit, vesi- ja jätevesihuolto. Ei aidattu eikä vartioitu, joten turvallisuus hiukan kyseenalainen. Kaupunki todella käymisen arvoinen. Kartassa numero 3, matkailuauton symboli. http://www.volterratur.it/immagini/Carta_%20Volterra.pdf

Lucca: Camper il Serchio. Iso stellplatz kaupungin laitamilla, uimahallin kanssa samassa. Kaikki palvelut, kaupunkiin reilu kilometri. Vähän kallis. http://www.camperilserchio.it/index_eng.php

K.E.V:
Kiersitkö Amalfin rantatien kulkimella  ;D

99:

--- Lainaus käyttäjältä: Alan - 14.01.2013     kello on 17:54 ---Muistelen tähän 2012 reissun alueet Italiasta.

--- Lainaus päättyy ---

Saiskos nuo laitaa KaravanariWikiin?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Vastaa

Siirry pois tekstitilasta
Mobile View